maanantai 19. helmikuuta 2018

Mitä tehdä kun elokuvat ahdistavat?



Kirjoitin viime viikolla Paprikaan liittyen, että olen herkkä leffakatsoja, ja tiedostan sen. Olen nyt viikon ajan pohtinut tuota lausahdusta, mitä hädintuskin uskalsin edes tekstiin kirjoittaa. Jotenkin herkkyys nolottaa minua toisinaan. Nyt pohdittuani olen ajatellut, että tästä olisi hyvä puhua. Meitä herkkiä kun taitaa olla useampikin.


Herkkyydessä on paljon hyvää, mutta myös paljon raskaita puolia.


Herkkänä tarinoista saa kaiken irti. Visuaalisiin maailmoihin voi uppoutua, erityisesti animaation saralla visuaalinen puoli on usein oikein herkullista nautittavaa. Hahmot tulevat tärkeiksi, eeppiset maailmat tuntuvat entistäkin eeppisemmiltä. Toisaalta herkkyys pakottaa kuuntelemaan itseä ja joskus se rajoittaa kokemasta joitain asioita, tai nauttimasta niistä.


Muistan, että peruskouluaikoina oli ahdistavaa, jos koulussa katsottiin elokuvia. Toisaalta nautin esimerkiksi kevään viimeisistä tunneista, jolloin opettaja kaivoi jonkun (enemmän tai vähemmän opettamaansa aiheeseen liittyvän) elokuvan esiin, eikä meidän tarvinnutkaan enää tehdä tehtäviä. Oli kuitenkin vaikea tietää opettajan valitsemasta elokuvasta millainen se olisi. Toisinaan elokuvat käsittelivät rankkojakin aiheita. Ahdistavat kohtaukset, kauhu ja väkivalta vaikuttivat minuun vahvasti. Pahinta oli, että luokasta ei päässyt pois.


Totta kai olisin voinut lähteä karkuun vaikka vessaan, mutta ahdistavan kohtauksen pyöriessä näytöllä pimeässä ja pysähtyneessä luokkahuoneessa se ei ihan tuntunut vaihtoehdolta. Varsinkaan yläasteella harvoin haluaa kohdistaa yhtään ylimääräistä huomiota itseensä, ja niinpä minä aina jäin luokkaan. Tuli siinä ainakin opittua monia ahdistuksenhallintakeinoja.


Tein pienen listan niistä asioista, jotka itseäni auttoivat - ja auttavat edelleen ahdistavassa leffatilanteessa. Jos tunnistat tehneesi näitä samoja juttuja, tai sinulla olisi muita keinoja jaettavaksi, niin tule kertomaan kommentteihin. Olisi ihana kuulla.


Helpoimmat tavat hallita leffa-ahdistusta:
 
 


Jos itse olet opettaja (tai jostain muusta syystä valitset jollekin ryhmälle leffaa), muista, että ryhmässä voi olla joku, jolle elokuvien katsominen ei ole kovin yksinkertaista. Ikärajoitukset ovat aina suuntaa-antavia, itse en edelleenkään mielelläni katso yli K-16 ikärajallisia elokuvia, enkä mitään kauhua, vaikka se olisi K-12 -merkitty.


Isolle ryhmälle voi olla vaikea valita elokuvaa, joka pitäisi kaikkien kiinnostuksen yllä, mutta ei alkaisi ahdistaa ketään. Tärkeintä on, että:



Ovatko kaikki ryhmän jäsenet elokuvan ikärajan ylittäneitä? Tiesithän, että elokuvateattereiden ikärajajoustoa (3 -vuotta nuorempi lapsi voi tulla katsomaan aikuisen seurassa) ei ole tarkoitettu käytettäväksi lapsiryhmissä!
Koita räätälöidä leffavalintasi juuri ryhmällesi sopivaksi, niin että siitä voivat kaikki nauttia.

Tilasta on saatava poistua. Jos voit, luo ryhmään ilmapiiri ja kulttuuri, jossa on täysin ok poistua elokuvan ääreltä, jos siltä alkaa tuntua.




Tahtoisin mennä menneisyyden minäni luo ja sanoa sille, että on hyvä juttu, että se tuntee asiat niin isosti.


Muista rakastaa herkkyyttäsi. Se on osa sinua ja antaa sinulle mahdollisuuden tuntea elämän - ja kaikki sen tarinat - suunnattoman suurena ihmeenä. Älä koskaan tukahduta sitä.






Lähteitä ja lisää kaikenlaista jälleen:


Jos herkkyys aiheena kiinnostaa, löytyy aiheesta luettavaa. Erityisherkkä ihminen on kirja johon tutustuin ohjaajuusopinnoissani, sitä oli kiinnostava lukea. En itse tiedä, kutsuisinko itseäni erityisherkäksi, pidän enemmän vain sanasta herkkä, mutta tunnistan silti erityisherkkyyden määritelmästä paljon itseäni. Löydät kirjasta lisää esim. täältä: http://nemokustannus.fi/kirjat/erityisherkka-ihminen/, viitattu 19.2.2018


Erityisherkkyyteen liittyen netistä löytyy tutkittavaa ainakin HSP - Suomen erityisherkät ry:n sivuilta, https://www.erityisherkat.fi/. Viitattu 19.2.2018.


Ikärajoista ja niistä joustamisesta löytyy lisää osoitteesta http://www.ikarajat.fi/. Viitattu 19.2.2018.


Tästä aiheesta olisi vielä vaikka miten paljon sanottavaa. Juttelen mielelläni lisää kommenteissa, jos herättelin mitään ajatuksia tai samaistumisen tunteita!

6 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa niin tutulta. Mulla on tilanne toisaalta vähän nurinkurisesti, koska pystyn katsomaan vaikka minkälaista verimättöä sun muuta kauhua, mutta annas olla jos jollekin eläimelle (etenkin kissat on paha paikka näin kaksi sellaista omistavana) sattuu jotakin, niin melko äkkiä menee sormet silmien eteen :D Eikä tosiaankaan auta rationalisoida tyyliin "se on vaan elokuva". Oman mausteensa soppaan tuo emetofobia (oksentamisen pelko) mutta se taas on hiukan pidempi tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiedän tunteen!

      Vihaan edelleen sitä näyttelijää Vettä elefanteille -leffasta, joka esitti tirehtööriä, koska se hakkasi siinä sitä norsua. :D Tosin se mies muutenkin esittää aina suhteellisen epämiellyttäviä hahmoja, että eipä se ehkä vain tuosta leffasta johdu. (Christoph Waltz oli hänen nimi, tarkistin juuri Googlesta.)

      Kivaa kuulla sun ajatuksia taas!

      Poista
  2. Heippa, ja kiitos jälleen ajatuksia herättävästä kirjoituksesta ja rohkeudestasi kertoa noloiltakin tuntuneista tuntemuksistasi! Hienoa, että osaat nykyään rakastaa herkkyyttäsi. <3

    Teksti muistutti mieleen sen, etten minäkään pitänyt elokuvien katsomisesta koulussa, ainakaan ala-asteella. En osannut silloin tunnistaa tunnetta ahdistukseksi, lähinnä pelkäsin sitä, jos kokisin elokuvan pelottavana (tai lähinnä sen äänet, koska olin taipuvainen säikähtämään äkillisiä kovia ääniä).

    Nykyisin tiedän rajani, ja esimerkiksi kauhun katsominen ei kiinnosta.
    Toisaalta monet psykologiset trillerit tai aiheiltaan rankat draamat kiehtovat minua. Näiden katsomisesta pidän, jollain tapaa pieni ahdistus kuuluu näissä itselleni ikään kuin täysin ymmärrettävänä osana asiaan (kysymys kuuluu ennemmin, miksi haluan ahdistua ja katsoa, kuin miksi ahdistun tuollaisia katsoessani, ja toki ymmärrän miksi kaikki eivät halua tällaisia elokuvia katsoa). Toki joskus jokin kohtaus herättää vahvemmin tunteita, ja silloin auttaa, kun sulkee hetkeksi jonkin aistinsa (pienentää äänenvoimakkuutta, sulkee silmät) tai etäännyttää itsensä hetkeksi kohtauksen katsomisesta (muistuttaa että kyseessä on kuitenkin vain elokuva, ja että sen voi jättää keskenkin jos siltä tuntuu, tai miettii kohtauksen kuvaustilannetta - tämä tosin ei onnistu animaatioiden kanssa). Väkivalta elokuvissa lähinnä ärsyttää, kyllästyttää ja turruttaa, eikä se yleensä ahdista minua (mikä on ehkä jopa huolestuttavaa). En oikeastaan osaa nimetä mikä minua ahdistaa elokuvissa useimmiten - kai se on jokin tietynlainen ahdistava tunnelma, hahmojen kokemat tunnetilat?

    Ja tulipa sellainen mieleeni, että olen elokuvia katsoessani herkempi liikuttumaan (siis itkemään) kuin ahdistumaan. Erityisesti leffateatterissa tämä piirteeni on minua nolottanut, mutta viime vuosina olen päättänyt, että jos kerran ääneen nauraminen on sosiaalisesti täysin sallittua, saa itkeminenkin luvan olla. :) Myös tämä puoli herkkyydessä on sellainen, jota ei mielestäni tulisi tukahduttaa, eikä nähdä huonona piirteenä tai heikkoutena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en itsekään katso kauhua ikinä koskaan. Tuntuu niin turhauttavalta pelätä jotain fiktiivistä, kun muutenkin asiat alkaa ahdistaa helposti. :D

      Voihan animaatioissakin miettiä animaation tekotilannetta - että tuotakin niljakasta tyyppiä on joku liikutellut menemään yksi pysähtynyt kuva kerrallaan. Toki se syö vähän elokuvakokemusta, jos kesken kaiken täytyy harhauttaa itseään miettimään tällaisia, haha.

      Ihana, että otit itkemisteeman esille, mietin tekstiä kirjoittaessani, pitäisikö minun puhua vielä siitäkin, mutta alkoi tuntua, että tämä teksti leviää käsiin, joten jätin sen sikseen. Itse itken lähes poikkeuksetta aina, iloistenkin leffojen kohdalla, jos vain pidän elokuvasta.

      Poista
  3. Ihanaa huomata, etten ole ainoa herkkä elokuvien katselija! Enemmän herkkyyteni ilmenee siinä, että itken ihan kaikelle, mutta kyllä ahdistunkin elokuvissa. Nykyään osaan jo suodattaa sellaiset elokuvat pois, joista tiedän ahdistuvani tai sitten katson ne kotona, jotta voin laittaa äänen välillä pois tai "kelata" ahdistavat kohtaukset pois. Mutta vaikka ahdistunkin herkkänä ihmisenä joistain elokuvista niin en koskaan suostuisi luopumaan tästä piirteestä. Herkkänä saan niin paljon irti kaikesta pienestäkin mitä elokuvissa on, että sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla että sinäkin koet samoja fiiliksiä!

      Minulle leffan laatumittarina melkein toimii se, olenko itkenyt. Jos leffa on huono, en koskaan itke sille vaikka se olisi surullinenkin. :D

      Poista