maanantai 19. helmikuuta 2018

Mitä tehdä kun elokuvat ahdistavat?



Kirjoitin viime viikolla Paprikaan liittyen, että olen herkkä leffakatsoja, ja tiedostan sen. Olen nyt viikon ajan pohtinut tuota lausahdusta, mitä hädintuskin uskalsin edes tekstiin kirjoittaa. Jotenkin herkkyys nolottaa minua toisinaan. Nyt pohdittuani olen ajatellut, että tästä olisi hyvä puhua. Meitä herkkiä kun taitaa olla useampikin.


Herkkyydessä on paljon hyvää, mutta myös paljon raskaita puolia.


Herkkänä tarinoista saa kaiken irti. Visuaalisiin maailmoihin voi uppoutua, erityisesti animaation saralla visuaalinen puoli on usein oikein herkullista nautittavaa. Hahmot tulevat tärkeiksi, eeppiset maailmat tuntuvat entistäkin eeppisemmiltä. Toisaalta herkkyys pakottaa kuuntelemaan itseä ja joskus se rajoittaa kokemasta joitain asioita, tai nauttimasta niistä.


Muistan, että peruskouluaikoina oli ahdistavaa, jos koulussa katsottiin elokuvia. Toisaalta nautin esimerkiksi kevään viimeisistä tunneista, jolloin opettaja kaivoi jonkun (enemmän tai vähemmän opettamaansa aiheeseen liittyvän) elokuvan esiin, eikä meidän tarvinnutkaan enää tehdä tehtäviä. Oli kuitenkin vaikea tietää opettajan valitsemasta elokuvasta millainen se olisi. Toisinaan elokuvat käsittelivät rankkojakin aiheita. Ahdistavat kohtaukset, kauhu ja väkivalta vaikuttivat minuun vahvasti. Pahinta oli, että luokasta ei päässyt pois.


Totta kai olisin voinut lähteä karkuun vaikka vessaan, mutta ahdistavan kohtauksen pyöriessä näytöllä pimeässä ja pysähtyneessä luokkahuoneessa se ei ihan tuntunut vaihtoehdolta. Varsinkaan yläasteella harvoin haluaa kohdistaa yhtään ylimääräistä huomiota itseensä, ja niinpä minä aina jäin luokkaan. Tuli siinä ainakin opittua monia ahdistuksenhallintakeinoja.


Tein pienen listan niistä asioista, jotka itseäni auttoivat - ja auttavat edelleen ahdistavassa leffatilanteessa. Jos tunnistat tehneesi näitä samoja juttuja, tai sinulla olisi muita keinoja jaettavaksi, niin tule kertomaan kommentteihin. Olisi ihana kuulla.


Helpoimmat tavat hallita leffa-ahdistusta:
 
 


Jos itse olet opettaja (tai jostain muusta syystä valitset jollekin ryhmälle leffaa), muista, että ryhmässä voi olla joku, jolle elokuvien katsominen ei ole kovin yksinkertaista. Ikärajoitukset ovat aina suuntaa-antavia, itse en edelleenkään mielelläni katso yli K-16 ikärajallisia elokuvia, enkä mitään kauhua, vaikka se olisi K-12 -merkitty.


Isolle ryhmälle voi olla vaikea valita elokuvaa, joka pitäisi kaikkien kiinnostuksen yllä, mutta ei alkaisi ahdistaa ketään. Tärkeintä on, että:



Ovatko kaikki ryhmän jäsenet elokuvan ikärajan ylittäneitä? Tiesithän, että elokuvateattereiden ikärajajoustoa (3 -vuotta nuorempi lapsi voi tulla katsomaan aikuisen seurassa) ei ole tarkoitettu käytettäväksi lapsiryhmissä!
Koita räätälöidä leffavalintasi juuri ryhmällesi sopivaksi, niin että siitä voivat kaikki nauttia.

Tilasta on saatava poistua. Jos voit, luo ryhmään ilmapiiri ja kulttuuri, jossa on täysin ok poistua elokuvan ääreltä, jos siltä alkaa tuntua.




Tahtoisin mennä menneisyyden minäni luo ja sanoa sille, että on hyvä juttu, että se tuntee asiat niin isosti.


Muista rakastaa herkkyyttäsi. Se on osa sinua ja antaa sinulle mahdollisuuden tuntea elämän - ja kaikki sen tarinat - suunnattoman suurena ihmeenä. Älä koskaan tukahduta sitä.






Lähteitä ja lisää kaikenlaista jälleen:


Jos herkkyys aiheena kiinnostaa, löytyy aiheesta luettavaa. Erityisherkkä ihminen on kirja johon tutustuin ohjaajuusopinnoissani, sitä oli kiinnostava lukea. En itse tiedä, kutsuisinko itseäni erityisherkäksi, pidän enemmän vain sanasta herkkä, mutta tunnistan silti erityisherkkyyden määritelmästä paljon itseäni. Löydät kirjasta lisää esim. täältä: http://nemokustannus.fi/kirjat/erityisherkka-ihminen/, viitattu 19.2.2018


Erityisherkkyyteen liittyen netistä löytyy tutkittavaa ainakin HSP - Suomen erityisherkät ry:n sivuilta, https://www.erityisherkat.fi/. Viitattu 19.2.2018.


Ikärajoista ja niistä joustamisesta löytyy lisää osoitteesta http://www.ikarajat.fi/. Viitattu 19.2.2018.


Tästä aiheesta olisi vielä vaikka miten paljon sanottavaa. Juttelen mielelläni lisää kommenteissa, jos herättelin mitään ajatuksia tai samaistumisen tunteita!

maanantai 12. helmikuuta 2018

Paprika-anime

Olin jo pitkän aikaa eri tutuiltani kuullut suosituksia Paprikasta. Kukaan ei oikein osannut kuvailla elokuvaa ja sen salaperäisyys alkoi kiinnostaa koko ajan enemmän. Vuoden vaihteessa löysin Paprikan Netflixistä ja katsoin sen viimeinkin.


Paprika on Satoshi Konin ohjaama anime vuodelta 2006. Lyhyesti Paprika on elokuva unista. Kaikki muu tarvittava selviää kyllä, kun alat katsoa.
Aluksi minä häikäistyin. Paprika on tavoittanut todella taitavasti unen tunnun kohtauksiinsa. "Juuri tällä tavalla minunkin uneni toimivat!" minä ajattelin.


Jossain kohtaa elokuvan unikohtaukset alkoivat tuntua koko ajan ahdistavammilta ja minun oli pidettävä taukoa katsomisen välissä. Olisin toisaalta halunnut jatkaa eteenpäin ja tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Mutta Paprikan todentuntuisen järjetön maailma tuntui tulevan liian todelliseksi, sen epäennustettavuus ja säröily alkoi tulla hankalaksi nauttia. Tiedostan, että olen herkkä katsoja ja erityisesti unet teemana vaikuttavat minuun vahvasti. Jouduin miettimään, haluanko jatkaa elokuvaa vai jättää sen kesken. Lopulta päädyin kokeilemaan vielä kerran.


Tauon jälkeen keskityin kannustamaan päähenkilöitä ja olemaan edes yrittämättä tuoda mitään järkeä unien hulluun maailmaan. Aluksi olin koittanut aktiivisesti ratkaista unien merkityksiä ja pitää niitä käteenmahtuvan kokoisina. Voin luvata, että siitä ei tule mitään, joten ei kannata edes yrittää.


Kun opin suhtautumaan elokuvaan uudella tavalla, nautin siitä paljon. Leffan loputtua piti kuunnella lopputekstit viimeiseen riviin asti kaikkea sulatellessa.


Elokuva jätti avoimeksi monia kysymyksiä, erityisesti monet toistuvat teemat jäivät pyörimään mieleeni. Mitä olivat perhoset? Mitä nukke symbolisoi? Varmasti monia pohdintojeni kohteita selkeyttäisi jo se, että tuntisin japanilaista kulttuuria. (Minua saa siis tulla taas sivistämään, jos jollain on tietoa asioista!)
Juoni ei sinällään minua yllättänyt. Erityisesti tarinan antagonisti tuntui hyvin tavanomaiselta, tai tyypilliseltä. Ehkä olen nähnyt liikaa samankaltaisia hahmoja. Muiden henkilöhahmojen suhteissa oli kuitenkin paljon aivan uudenlaista raikkautta ja hahmoista alkoi välittää elokuvan edetessä. Erityisesti Paprikaa aloin kannustaa mielessäni.


Ärsyttävää oli silti se, kuinka vähän naishahmoja oli verrattuna mieshahmoihin, ja miten tarinan maailma suhtautui naisiin. En koe, että elokuva itsessään halvensi naisia, mutta hahmot tarinan sisällä kyllä. Alan olla lopen kyllästynyt näkemään sitä kaikkialla.




Oli miten oli, Paprika kestää varmasti useamman katsomiskerran ja palaan varmasti joskus sen pariin uudestaan. Elokuvan maailma oli valtava kuin uni. Uskon, että elokuvasta tulee kerran toisensa jälkeen löytämään yhä uusia ja uusia kiinnostavia puolia ja yksityiskohtia.


Paprika on kuin välähdys alitajuntaa, joka ei kysy, eikä jää kertomaan merkityksiään.






Lähteet ja lisää kaikenlaista:


Tarkistusta nippelitietoihin hain iki-ihanasta Wikipediasta: Paprika (2006 film), https://en.wikipedia.org/wiki/Paprika_(2006_film), viitattu 12.2.2018


Paprika Netflixissä: https://www.netflix.com/fi-en/title/70065105, viitattu 12.2.2018.


Satoshi Kon on ohjannut myös mm. Tokyo Godfathers -animen, jota suosittelen Paprikan ohella tosi lämpimästi!



maanantai 5. helmikuuta 2018

Lavastushommia ja kuulumisia


Otin taas vastaan elokuvaprojektista lavastajanpaikan. Kiirettä riittää sen kanssa seuraavat kolme viikkoa. Hommanani on lavastaa kuudelle eri hahmolle osa kotia. Pitää ainakin lavastaa muuttolaatikoita pursuileva olohuone, sekä asunto täynnä huonekasveja. Olen aika innoissani, kun pääsen taas tekemään jotain konkreettista (animaatio- ja kirjoittamishommat ovat niin erilaisia ja aika yksinäisiä hommia kuvauksiin verrattuna).


Kirjoittamisesta puheen ollen. Kröhöm.


Minun tosiaan piti kirjoittaa tammikuussa kirjakäsikirjoitus valmiiksi. Ei tässä liene yllätys, että niin ei nyt käynyt. Hehe, yritän lohduttaa itseäni sillä, että aivoni tarvitsevat vain aikaa käsitelläkseen tarinaa ensin itsekseen. Että on hyvä ottaa tekstiin etäisyyttä ensin ja palata siihen myöhemmin tuorein ajatuksin. Ja muuta sellaista.  


Toivon, että saan kuvausrupeamasta taas uutta ajateltavaa, ja virtaa, että jaksan taas pakertaa tekstin ääressä yksikseni.  Olin tänään ajatellut kirjoittavani Paprika-animesta (joka muuten ainakin joulun aikaan vielä löytyi Netflixistä, kannattaa käydä tsekkaamassa!). Aloittelin tekstiä, mutta sen julkaisu menee nyt ensi viikolle. Niinpä tämän viikon tekstistä tuli taas kuulumispostaus - joita onkin alkanut pulpahdella yhtä paljon, kuin muitakin tekstejä. 


Mutta tykkään kirjoittaa näitäkin, joten olkoon.


Tänään kokeilin piirtää jotain vähän uusilla tekniikoilla, se oli hauskaa! Mitä pidätte?




Psst! Pixarin uusin kokopitkä animaatio Coco tulee Finnkinon Lasten Sunnuntaihin 11.2. jo ennen ensi-iltapäiväänsä, jos kiinnostaa käydä näkemässä se pika pikaa!

maanantai 29. tammikuuta 2018

Älä hauku itseäsi


Olen viimeaikoina pannut merkille yhä useammassa asiassa, että ihmiset ovat hyvin ankaria itseään kohtaan. Erityisesti taiteilijat ja muut luovalla alalla toimivat.


Otan nyt esimerkiksi YouTuben monituiset videot, joissa milloin kukakin tubaaja katsoo videoita omilta vloggaamisen alkuajoiltaan. Aika monesti tubettajan puheet voi tiivistää yhteen lauseeseen: "apua, oompa mä ollu gringe ja nolo!"
Surullisen harvat katsovat vanhoja töitään tyytyväisinä tai edes jonkin positiivisen tunteen kautta.


Jopa jättimenestys Your namen ohjaajan Makoto Shinkain sanotaan vähätelleen elokuvaansa. Kyse ei siis ole siitä, kuinka hyvä lopputulos ikinä on, jos se ei itselle riitä.




Kun haukkuu oman menneisyyden minänsä tekosia ja töitä, tulee samalla haukkuneeksi niitä, jotka ovat taitotasossaan tällä hetkellä siellä. Lisäksi itseäni ainakin ahdistaa ajatus, että tulevaisuuden minä haukkuisi minun nyt tekemiäni töitä. En halua olla sellainen.


Kuinka paljon enemmän ihmiset tekisivät taidetta - tai oikeastaan ihan mitä tahansa - jos he osaisivat olla armollisia? Minä ainakin tekisin. Mutta minulla on vielä paljon opittavaa armollisuudesta.


Älä hauku itseäsi. Sinä olet kuulemassa.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Kuinkas minä taas päädyin piirtämään?

Tärkeiden töiden välttely on tehokas tapa saada toisarvoisen tärkeitä asioita tehtävälistalta tehtyä. Niin kuin tänään - sen sijaan, että olisin kirjoittanut käsikirjoitusta (niin kuin piti), päädyin piirtämään luolamaalaustyylistä hevosta. (Kaikista maailman asioista.)


Luolamaalaukset ovat aina kiehtoneet minua. Tyylittelyn taito on niissä huipussaan, jokainen noiden kontrastisten maalausten veto tuntuu olevan niin täynnä elämää. Vielä satojen vuosien päästäkin.


Ja kuten olette saattaneet panna merkille, olen ihan rakastunut tuohon röpelöiseen, vähän vesivärityyliseen brushiin Photoshopissa! Tämänkin taustassa oli pakko päästä käyttämään sitä - hihi.

Se näyttää ihan Spiritiltä, mutta se oli vahinko. :D

Pyörivän nuolen löytää nykyisin myös Instagramista nimellä "pyorivanuoli". Sinne tulen tulevaisuudessa tiputtelemaan näitä piirtämisen ilosta piirtämiäni kuvia, jotta täällä blogissa pääsisin keskittymään täysillä tekstien julkaisemiseen.

Toivottavasti sun keskiviikko on sopivasti mahtava!

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kuura


Tänään minun teki mieli vain piirtää kuuraa. Minulla on ollut myös muhimassa muutama animaatioaiheinen postausidea, mutta ne jäivät nyt vielä kehittymään. Minulla kun on tälle viikolle tavoitteena saada kirjakäsikirjoitukseni työstettyä valmiiksi. Koitan keskittyä siihen.


Pakkanen oli eilen kauniimpi kuin koskaan.






maanantai 15. tammikuuta 2018

Ronja Ryövärintytär -anime



Sinä yönä, kun Ronja syntyi, kävi ukkonen kallioitten yllä.


Tuo maagisen runollinen lause rakastutti minut Ronja Ryövärintyttären tarinaan, kun lapsena sen ensimmäisen kerran kuulin. Äitini luki sen silloin Astrid Lindgrenin kirjasta. Hän luki männiäisistä ja ajattaroista, ja minä olin ihan myyty.


Pettymyksekseni lause ei kuitenkaan aloita Ronjasta tehtyä uutta animesarjaa Ronja Ryövärintytär. Mutta se onkin yksi harvoista sarjan puutteista, joita siitä olen löytänyt.


Ronja Ryövärintyttären on ohjannut Goro Miyazaki (tiedättehän, Hayao Miyazakin poika), jonka aiempia ohjauksia ovat Maameren tarinat ja Kukkulan tyttö, sataman poika. Sarja ilmestyi vuosina 2014-2015, mutta löysi tiensä vasta 2017 muun muassa Suomeen. Sarjassa on 26 jaksoa, jotka jokainen kestää 25 minuuttia.


Olen katsonut Ronjan suomidubeilla, enkä ole toistaiseksi löytänyt sitä mistään alkuperäisillä japaniäänillä. (Saa vinkata!) Itse törmäsin sarjaan aivan sattumalta Netflixissä, ja itse asiassa myöhemmin kaupungilla kierrellessäni iloisena yllätyksenä Powerin DVD-hyllystä. En ollut osannut odottaa sarjan tulevan DVD:lle Suomessa.


Pari vuotta sitten kirjoitin tänne blogiin erään postauksen, jossa listasin eri alkuperäistarinoita, joista tahtoisin nähdä animoidut elokuvaversiot. Tuota postausta ei ole enää luettavissa, mutta yhtenä listan kohdista oli Ronja Ryövärintytär. Erityisesti minua kiinnosti silloin nähdä männiäiset, kakkiaiset ja ajattarat animoituina. Ja olihan silloin jo kuulunut hiukan uutisia tulevasta animesarjasta, mutta en uskaltanut toivoa sen tulevan Suomeenkin nähtäväksi.



Ja kyllähän ne männiäiset ja ajattarat olivat odotuksen arvoisia!




Sarja on animoitu tietokoneella, onhan se paljon halvempaa ja tehokkaampaa. En ollut tätä aiemmin nähnyt koskaan tietokoneanimoitua animea ja alkutotuttelu totisesti vei aikaa. Tuotti tuskaa katsella hahmojen muovisen tuntuisia liikkeitä - erityisesti hiuksia, jotka kasvoivat hassuina suikaleina hahmojen päistä.


Äänet ja tarina puhalsivat kökön animaation kuitenkin eloon, ja jonkin ajan kuluttua lakkasin kiinnittämästä liikkeiden tasoon juurikaan huomiota. Pidin myös sarjan hahmodesignista kovasti, mikä osanaan taas auttoi lopulta tottumaan luiru-hiuksisiinkin päihin.


Oli ihana katsella animoitua skandinaavista luontoa. Vuodenaikojen vaihtelu, joka kulki tarinassa vahvana elementtinä mukana, oli lumoavaa seurattavaa. Melkein kiljaisin riemusta, kun näin animoidun talitiaisen.



Muutkin eläimet näyttivät kauniilta, jollei hevosia oteta lukuun. Hevosissa oli jotain hyvin samaa kuin 2000-luvun tietokonepelien hevosissa - ne liikkuivat melkoisen pökkelösti. Hevosten käytöskään ei aina aivan vakuuttanut minua. Katsellessani hevoskohtauksia ajattelin lähennä suopeasti sarjan tekijöitä ja annoin heille anteeksi hupsuutensa, koska sarja muuten toimi niin hyvin.


Ja laulut ovat toinen juttu, joilta ei kannata odottaa paljoa. Voin vain sanoa, että niihinkin tottuu. Loppujen lopuksi opin jopa nauttimaan niiden epävireisestä herttaisuudesta. En tiedä miltä ne alkuperäisäänillään kuulostavat, mutta voin vain toivoa, että paremmalta, kuin suomeksi.


Ronja Ryövärintyttären vahvuus on voimakkaassa tarinassa, sen ihanan inhimillisissä hahmoissa ja taianomaisessa maailmassa. Alkuperäistarinaa on kunnioitettu ja seurattu hyvin tarkasti, myös suomennoksen osalta. Goro Miyazaki sanoo sarjasta, että hänen tavoitteenaan oli luoda jotain, mistä kuka tahansa, lapsesta aikuiseen, voisi nauttia. Siinä hän on mielestäni onnistunut. Sarja sai minut nauramaan ja itkemään - ja loppua kohden säästelemään jaksoja, jotta iloa kestäisi pidempään.


Mutta sen enempää en paljasta - sinun täytyy itse ottaa selvää.







Lähteet, ja sen sellaista tutkittavaa


Wikipedia-artikkeli englanniksi, Ronja, the Robber's daughter, https://en.wikipedia.org/wiki/Ronja,_the_Robber%27s_Daughter_(anime), viitattu 15.1.2018.


Ronja Ryövärintytär Netflixissä: https://www.netflix.com/fi-en/title/80074221, viitattu 15.1.2018.




PS: Pyörivä nuoli löytyy nykyisin myös Bloglovin ja Blogit.fi -sivustoilta!



maanantai 8. tammikuuta 2018

Mitä on tuloillaan?

Täällä ollaan taas, joululomista ja vuodenvaihteesta selvinneenä ja virkistyneenä! Minulla on nyt alkamassa tosi projektipainoitteinen kevätlukukausi koulun puolesta, enkä aivan vielä tiedä, mitä kaikkea lähden siellä tekemään. Projekteistani huolimatta koitan ehtiä pitää maanantait julkaisupäivinä blogissani - teki niin hyvää syksyllä aloittaa jokainen viikko kirjoittamalla blogiin!


Torstait sen sijaan jätän ainakin toistaiseksi pois julkaisutahdistani. Aion tammikuun aikana keskittyä syksyllä mainitsemani kirjakässärin viimeistelyyn, ja kevään projektien ideointiin. Minua kiinnostaisi aloittaa toinen blogi liittyen ekologisuuden ja kestävän kehityksen teemoihin. Ne ovat minulle tärkeitä aiheita, joita olisi mielenkiintoista päästä ruotimaan ja tutkimaan enemmän. Voi silti olla, että teen sen jossain muussa, kuin blogimuodossa. Voisi olla hankalaa pitää pystyssä molempia blogeja yhtä aikaa.


Pyörivään nuoleen liittyen kuitenkin voin luvata, että postailuja jatkan, vähintäänkin nyt talven ajan. Olen loman aikana katsonut muutamia mielenkiintoisia elokuvia ja sarjoja, joista tulen ainakin kirjoittamaan (mm. Ronja Ryövärintytär-anime, joka tuli uutuutena Netflixiin!). Lomalla ajatukset pääsivät muutenkin tepastelemaan omia luovia polkujaan, ja tuli pohdittua muutamia muitakin postausaiheita valmiiksi. Hihii - kivaa päästä taas kirjoittamaan.


Toivottavasti sun vuosi on lähtenyt kauniisti käyntiin, ja tervetuloa seurailemaan Pyörivän nuolen vuotta 2018!