maanantai 6. marraskuuta 2017

Kuinka kohdata Mörkö?

Kysyin äidiltä pienenä, oliko se Muumilaakson tarinoiden jakso, jota kulloinkin aloin katsoa, sellainen jossa esiintyisi Mörkö. Äiti kelasi minulle VHS-nauhoilla Mörkö-jaksot yli ja sain turvallisin mielin katsoa Mörkö-sensuroituja Muumeja. Toisaalta ei äitikään kaikkia jaksoja voinut ulkoa muistaa ja homma pysyi jännittävänä, kun toisinaan kaikista äidin lupauksista huolimatta Mörkö oli joissain jaksoissa kuitenkin. (Sitten minä juoksin vaatehuoneeseen ompelukoneen taa.)




Mörkö on hyvin merkittävä hahmo Muumeissa. Ilman Mörköä Muumilaakso olisi vain hauska paikka, jossa muumit ystävineen kivasti seikkailisivat. Mörkö luo kontrastin turvallisen ja pelottavan välille ja luo Muumitalosta katsojalle turvapaikan, johon Mörkö ei koskaan pääse. Mörkö tekee Muumilaaksosta todellisen. Muumeille tapahtuu paljon pelottavia asioita, alkaen ihan luonnonmullistuksista (kuten juhannuksen tulva) ja päätyen aavelaivaan (ja niihin kammottaviin jalkoihin nukkuvien muumien päällä majakkasaarella, apua). Mörkö on sarjan hahmoille silti selkeästi se pahan ja pelottavan ruumiillistuma. Kirjoissa Mörköä käytetään jopa kirosanana. Olen hyvin iloinen, että lapsuuden suosikkisarjasta löytyy sellainen hahmo kuin Mörkö.


Myöhemmin Muumi-kirjojen kautta opin ymmärtämään Mörön hahmoa ja aloin nauttia jaksoista, joissa Mörkö sarjassakin esiintyi. Hienointa oli, että aivan niin kuin kirjojen Muumipeikkokin, minä olin aluksi pelännyt Mörköä, ennen kuin aloin kyseenalaistaa pelkoani ja Mörön pahuutta.


Kauhun välineistä elokuvissa yksi on usein veri, mutta sitä ei juuri koskaan animaatioelokuvissa käytetä. Kai sitä pidetään liian brutaalina lapsille. Henkien kätkemässä taisin ensimmäistä kertaa pienenä nähdä animaatiohahmon vuotavan verta, kohtauksessa jossa Haku lentää sisään huoneeseen paperisilppu perässään. Kuten Pekka Lehtosaari  elokuvan kommenttiraidalla sanoo, verta ei paljoa näe lapsille suunnatuissa elokuvissa, vaikka oikeastaan lapsille veren ei pitäisi olla kovin tuntematon, eikä välttämättä edes pelottava elementti. Eniten haavereita ja nirhaumia elämäni aikana minullekin on sattunut lapsena, laastareita tuli silloin käytettyä selkeästi enemmän kuin nykyisin.


Pelko ylipäätäänkin on lapsille tuttu elementti, eikä pelottavien hahmojen luomista ja lapsille esittämistä pitäisi minusta välttää. Ehkä äidin huono muisti Mörkö-jaksoja kohtaan teki minulle hyvää. Lapsena mörköjä ja monstereita löytyy milloin kaapista ja milloin sängyn alta. Mutta parasta on, jos pääseekin tutustumaan monstereihinsa, niin kuin Buu Monsterit Oy:ssä. Silloin pelko katoaa.


Vielä aikuisenakin pitäisi avata ovia omille monstereilleen ja oppia tuntemaan ne paremmin. Voihan olla, että ne pelkäävät sinua huomattavasti enemmän, kuin sinä niitä.






Lähteet ja huippua lisätutkittavaa:


Jos Mörön vertahyytävä narina ei kammoksuta sinua vielä tarpeeksi, katso Mörön esittelypätkä Japaniksi, siinä kurina on entistä kammottavampi! Löydät pätkän YouTubesta täältä: Mörön ensiesiintyminen [Japaniksi], https://www.youtube.com/watch?v=LXzav2dVoAU, viitattu 6.11.2017.
Kannattaa kurkata myös uuden Muumi-dupin mörköäänet, jos kiinnostaa, tosin ne eivät mielestäni ole yhtä onnistuneet.


Jakub Rozalski on taitava artisti, jonka löysin sattumalta monia vuosia sitten ja huomasin jokin aikaa sitten, että hän on maalannut myös Mörkö-aiheisen upean kuvan. Löydät sen täältä: God of Winter, http://jakubrozalski.artstation.com/projects/EVm0, viitattu 6.11.2017.
Vinkkaa ihmeessä, jos tiedät muita mahtavia Mörkö-teoksia!


Pekka Lehtosaaren ja Yoshiaki Takayaman suomenkielinen kommenttiraita löytyy Henkien kätkemän DVD- ja Blu-ray-julkaisuilta.

6 kommenttia:

  1. Mörkö <3

    Kiitos kun linkitit tuon muumien japaniversion! En yhtään muistanut millainen kohtaus tuo on, jännä miten on käytetty kaikenlaisia keinoja tehdä kohtauksesta pelottava (muuten: se pakkastaivas on niin hieno!), ja sitten kun mörkö tulee esiin, niin se onkin mun mielestä lähinnä söpö (myös se ääni, ja oi, ne tassunjäljet!). Nyt sitä vaan ajattelee Mörköä väärinymmärrettynä, yksinäisenä ja surullisena, ja pelottavuutta on minun vaikea tavoittaa. Enkä pysty edes muistamaan, pelkäsinkö Mörköä lapsenakaan?

    Hassua on myös se, että Mörkö on sellainen hahmo, jota olen ajatellut vain mörkönä, en mies- tai naismörkönä. Siksi tuo englannin käännös "a terrifying female monster" oli jotenkin hymyilyttävä, vaikka loppujen lopuksi mun mielestä on aika mahtavaa, että Mörkö on nainen. (Koska onhan se nyt hienoa, että on roolimalli niillekin päiville, kun tekee mieli vaan kulkea ympäriinsä jäätävänä ja naristen. ;))

    Mutta kyllä: pelkojen käsitteleminen ja kohtaaminen (turvallisessa ympäristössä/seurassa) on hirmuisen tärkeää, ja elokuvat ja kirjallisuus voivat olla merkittävässä asemassa näiden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi ei, söpö Mörkö! Aika suloista.

      Minä pienenä muistaakseni ajattelin, että Mörkö on mies (tai sitten noin niin kuin sinäkin, että aika sukupuolettomana Mörkönä, ainakaan en mitenkään rouva-Mörkö -tyyppisesti :D). Hahhaa, enkä ollut tajunnut tuota kohtaa testityksissä aiemmin ja onhan tuo aika huvittavaa. Ja minustakin on hienoa että Mörkö on nainen. Jotenkin usein tuntuu, etteivät monsterit ole naisia ja että naishahmojen on pakko olla aina jollain tapaa naisellisia, viehättäviä, tai edes selkeästi sellaisia, että päälle päin osaa heti sanoa että hahmo on nainen (esim animaatiossa tyypillinen pitkien ripsien lisäys hahmolle, joka muuten saattaa olla mikä tahansa köntti).

      Poista
  2. Jännä, miten Mörkö on selkeästi tehty hahmoksi, jonka kuuluisi olla pelottava, mutta itsellä ei ole edes lapsena Mörköön kohdistunut pelkoa, vaan se on ollut hahmo, jota Muumit pelkäävät, mutta jota itse ei tarvitse pelätä. Mörön sijaan pelkäsin Muumeissa sitä keulakuvaa, vaikka se onkin vain eloton esine. Ihmettelin, miten Muumipeikko voi rakastua johonkin niin kammottavaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mooi Iitu! Joo, mulla hattivatit olivat sellaisia, joita muumit pelkäsivät, mutta minä en, mutta joista olen kuullut, että jotkut ovat niitä lapsena itsekin pelänneet. Tuo keulakuva-pelko on kyllä jännä, sillä minusta keulauva oli jotenkin hirmu kiehtova. Ehkä keulakuvassa oli hämmentävää myös se, miten ihmismäinen se oli verrattuna muihin hahmoihin ja sillä taisi olla joku aika pelottava katse. Ymmärrän kyllä, jos keulakuva on kammottanut.

      Muistan, että ala-asteella joku sanoi pelänneensä Noitaa, ja se oli minusta silloin erikoista. Noita oli minusta vain ärsyttävä hahmo, mutta onhan se sen mökki ja käytös muumeja kohtaan välillä aika kammottavaa.

      Yksi kamalimpia oli silti Muumipeikon muodonmuutos taikurinhatussa!

      Poista
    2. Mitäs ihmettä, voiko Hattivattejakin pelätä? :D En ole koskaan aiemmin kuullut, että niitä olisi joku pelännyt. Mutta joo, mitäs minä olen moiseen sanomaan. Muumit ovat kyllä kiehtovia monellakin tapaa. Kirjat, animaatiosarja ja sarjakuvat täydentävät toisiaan.

      Poista
    3. Hehe, joo ilmeisesti voi!

      Jep! Aluksi hämmennyin sarjakuvien ja kirjojen päällekkäisyyksistä, kun lähes samoja tarinoita kierrätettiin, mutta usein osittain eri hahmoilla. Kun sen hyväksyi, niin olikin kiva nähdä tutut tarinat taas eri näkökulmasta - vähän juuri sellaisina täydentävinä osina.

      Poista