torstai 23. marraskuuta 2017

Elämä alkaa ulkona

Kaksin karkuteillä -elokuvan Tähkäpään päivät täyttyvät tekemisestä. Hän harrastaa vaikka mitä: kokkausta, voimistelua, kynttilöiden tekoa, maalaamista, lukemista ja tietysti hiustenhoitoa. Silti hän aina vain ikävystyy ja alkaa kysyä itseltään: koska minun elämäni alkaa? (Englanninkielisessä alkuperäisessä laulussa kysymys on juuri tuo "when will my life begin?", suomennoksessa Tähkäpää olisi "valmis jo seikkailuun".)


Tähkäpää katsoo ulos tornistaan ja haaveilee, että jonain päivänä lähtisi pois nähdäkseen leijuvat valot. Gothel-äiti on kuitenkin opettanut hänelle, että ulkomaailma on hyvin vaarallinen paikka, kuhisemassa sairauksia, piikkipensaita ja terävähampaisia miehiä.


Tähkäpää kerää kuitenkin rohkeutensa, ja paikalle tupsahtaneen Flynnin avustamana hän viimein astuu ulos torninsa ikkunasta ja hyppää ulkomaailmaan. Silloin hänen elämänsä alkaa.


Elämä alkaa tornin ulkopuolella. Oli torni sitten oma koti, tai oma mukavuusalue, tutut piirit tai kotikaupunki.


Minä tein tänä syksynä päätöksen lähteä tornistani taas. Minä leikkasin hiukseni pois. Minä selvitin riitatilanteen. Minä opettelin sanomaan ei ja sanomaan kyllä. Minä tutustuin uusiin ihmisiin. Minä ostin junaliput tuntemattomaan kaupunkiin ilman syytä. Olen tehnyt asioita, joita olen pelännyt, ja alkanut taas muistaa, mitä siitä voi saada, kun altistaa itsensä elämälle.


Lähtekää torneistanne. Elämällä on seikkailuja teidän varallenne.



maanantai 20. marraskuuta 2017

Tänään minä piirsin


Tänään käytin taas kirjoitusaikani piirtämiseen. Postausideani ovat tällä hetkellä käytetty loppuun, joten torstaihin mennessä koitan taas katsella jotain animaatioita tai etsiskellä jotain inspiroivaa analysoitavaa jälleen.


Jos vielä jaksan, saatan tussata ja värittää tämän kuvan, mutta se jääköön myöhempiin kertoihin.


Kun piirsin noita kiharoita, revin olemattomia hiuksia päästäni, koska se ei ollutkaan mikään nopea temppu. Haha, mutta tulipahan testattua taas uudenlaisten hiusten piirtämistä.


Toivottavasti sulla on viikko alkanut hyvin.

torstai 16. marraskuuta 2017

3 animaatioelokuvaa, jotka muuttivat elämäni

Joskus yksikin elokuva saattaa vaikuttaa ihmisen elämään suuresti. Kun jokin elokuva osuu kohdalle oikeassa elämäntilanteessa, se saattaa vaikuttaa isojen päätösten tekoon tai ratkaista pitkään vaivanneen ongelman. Joskus elokuvat saattavat myös romuttaa uskomuksia tai saada aivan uusia ajatuskulkuja liikkeelle. Tässä postauksessa listaan 3 minun elämääni vahvasti vaikuttanutta animaatioelokuvaa.




1. Pocahontas

Tämä lista on aikajärjestyksessä, ja niinpä aloitan elokuvasta, joka lapsuudessa on vaikuttanut minuun eniten. Pohdin pitkään Atlantiksen ja Pocahontasin välillä, mutta päädyin Pocahontasiin, sillä sen vaikutukset tuntuvat edelleen vahvempina. (Nimesinhän minä tämän bloginkin sen perusteella.)


Olen lapsena leikkinyt Pocahontasia monet, monet kerrat. Vahva intiaanineito vaikutti niin leikkeihini kuin ajatuksiini kauneudesta (jota liipaten kirjoitin tekstin hahmojen ihonväristä vähän aikaa sitten). Pocahontas istutti mieleeni merkittävän ajatuksen naisten kyvyistä ja mahdollisuuksista, niin elokuvien hahmoina kuin arkielämässäkin. Pocahontas on selvästi aikuisempi hahmo, kuin muut Disneyn prinsessa-hahmot. Olen aina ihaillut hänen tapaansa liikkua ja olla hyvällä tavalla ylpeä. Hän ei pelkää katsoa toisia ihmisiä silmiin, edes silloin kun he ovat aivan tuntemattomia ja uhkaavat aseella. Hän tahtoo luoda rauhan oman heimonsa ja uudisasukkaiden välille ja päällikkö Powhatanin sanoin: "hän puhuu viisaudella, ikäänsä suuremmalla."


Hän katsoo asioita kauemmas kuin muut hahmot, hän näkee isomman kokonaisuuden ja katsoo sitä sydämellään. Hän on opettanut minulle hyvin paljon kunnioituksesta ja rohkeudesta ja ihmisen voimasta.


Pari vuotta sitten elämässäni oli vaihe, jolloin ahdistavissa tilanteissa ajattelin aina juoksevaa Pocahontasta. Se auttoi, sain ajatuksesta voimaa.


Minulle tärkeimmät kohtaukset Pocahontasissa:
1. Virta minne veneen vie -laulukohtauksen loppu, jossa Pocahontas katsoo vedestä heijastuvaa Kocoumia ja pohtii, ojentaako kätensä vai ei. En tiedä miksi, mutta veden heijastuma kiehtoi minua lapsena valtavasti.
2. "Oon vain sulle ihminen villi..." Tuulen värit -laulukohtaus oli ehdoton suosikkini lapsena ja rakastan sitä edelleen. Se on animaatiollisestikin tosi hienoa katsottavaa! (PS: lapsena kuulin kohdan "on iho valkea tai värin kuparin" aina vain jotenkin näin: "on iho valkea tai rikkumarin". Ajattelin, että se varmaan tarkoittaa jotain.)
3. "En väisty!" Pocahontasin juoksu estämään teloitusta on upea, ja erityinen on Pocahontasin puhe isälleen. Hän katsoo isäänsä suoraan ja saa hänet kuuntelemaan. Tuo on ollut minulle aina hyvin voimauttava kohtaus.






2. Kaksin karkuteillä

Peruskoulun jälkeen lähdin opiskelemaan uudelle paikkakunnalle ja muutin opiskelija-asuntolaan asumaan. Asuntolassa tuli useimmiten tylsää iltaisin, mutta yhdessä toisten opiskelijoiden kanssa keksimme tekemistä. Leivoimme, teimme kynsiä ja katsoimme paljon elokuvia. Disney-leffa-sivistykseni sai alkunsa tuolloin, katsoimme niitä silloin laajasti.


Ensimmäinen Disneyn animaatio, jonka katsoimme, oli Kaksin karkuteillä. En ollut pitkään aikaan nähnyt animaatioelokuvia ja jo 3D-animaation taso elokuvassa häikäisi minut. Vielä enemmän sydämeni vei elokuvan juoni. Tarina tornista karkaavasta Tähkäpäästä upposi 16-vuotiaaseen minuun täydellisesti ja ymmärsin tuolloin, mitä kaikkea animaatiolla voi kertoa. Kaksin karkuteillä -elokuvan katsomisen jälkeen aloin katsoa kaikkia animaatioelokuvia mitä käsiini sain. Tuolla hetkellä tulevaisuuteni näkymälle avautui aivan uusia mahdollisuuksia ja haaveita, jotka lopulta johtivat myös animaation opiskeluun ja tähän blogiin.


Merkittävimmät kohtaukset minulle elokuvassa olivat nämä:
1. Tähkäpään ja Flynnin joutuminen veden täyttämään onkaloon. Kohtaus tuntui väkevältä ja Flynnin hahmo aukesi siinä lisää. 
2. Gothel-äiti purkaa kukat Tähkäpään hiuksista. Kohtaukseen oli tiivistetty niin taitavasti se surullinen tunne, kun juhlat ovat ohi ja taika katoaa, etkä ehkä koskaan pysty tavoittamaan niitä ihmisiä uudelleen, joiden kanssa vietit parhaimmat hetket. Varsinkin, kun matka ulos tornista oli Tähkäpäälle niin elämää mullistava, ja rakkaus, jonka hän kuvitteli löytäneensä, lähtikin kävelemään.
3. Flynn leikkaa Tähkäpään hiukset. Koko loppukohtaus oli hyvin vaikuttava, mutta erityinen hetki oli juuri hiusten leikkaaminen. En ollut osannut odottaa tätä käännettä ja se teki syvän vaikutuksen.






3. Egyptin prinssi

Kiinnostuin katsomaan Egyptin prinssin luettuani DreamWorksin taidekirjan, jossa esiteltiin konseptitaidetta ja työvaiheita studion kaikista elokuvista. Päädyin katsomaan elokuvan elämäntilanteessa, jossa olin hyvin hukassa itseni kanssa ja ahdistunut. Asuin kaukana kaikista tutuistani ja olin kaikin puolin jumissa paikassa, joka teki minut onnettomaksi.


Egyptin prinssi on yksi vaikuttavimpia elokuvakokemuksia, joita olen koskaan kokenut, vaikka en ole ikinä nähnyt sitä edes isolta valkokankaalta. Elokuva oli ensimmäisellä katsomiskerralla niin voimallinen, että lopputekstien alettua vain itkin ja kävelin ympäri kämppääni. Olin aivan raivoissani, surullinen ja hämmentynyt. Elokuvan tarina tuntui niin pahalta: miten paljon pahaa ihmiset ovat valmiita tekemään toisilleen, ja miten armoton hahmo elokuvan esittämä Jumala oli. Egyptin prinssi saa minut aina pohtimaan isoja kysymyksiä elämässä.


Kuulostaa ehkä kohtuuttomalta, mutta Egyptin prinssin näkeminen laukaisi päälle sen hetkisen ahdistuksen elämässäni. Sen jälkeiset viikot olivat käänteentekevää aikaa, joka pakotti minut pysähtymään ja tarkastelemaan elämääni uudelleen. Pohdin tulevaisuuttani paljon ja lopulta päädyin jättämään sen hetkisen koulun kesken ja lähtemään pois paikasta, jossa voin huonosti. Egyptin prinssi oli kuin neula loputtomiin paisuvalle ilmapallolle, ja oli hyvä, että pallo räjähti käsiin, vaikkei se silloin hyvältä tuntunutkaan.


Tärkeimpinä kohtauksina elokuvassa minulle olivat:
1. Mooses löytää palavan pensaan. Kohtaus oli hyvin erilainen verrattuna mihinkään, mitä olen animaatiossa ennen nähnyt.
2. Esikoisten kuoleman yö. Elokuvan kammottavuus ja Jumalan suunnitelman epäreiluus iski kasvoille ehkä eniten tässä kauniisti toteutetussa mutta kamalassa kohtauksessa. En tiennyt, olisinko enemmän vihainen Ramesekselle, joka ei suostunut päästämään heprealaisia pois, vai Jumalalle, joka toteutti kaikki vitsaukset. Miten voidaan sanoa, että yhden ihmisen jääräpäisyyden vastuulle voidaan laittaa jumalan tekemät vääryydet?
3. Heprealaiset lähtevät Egyptistä. Laulu on ihana, erityisesti lasten laulama pätkä, vaikka tavallisesti minua ärsyttää kaikki, mikä on lasten laulamaa. Tunteeni tätä kohtausta kohtaan on silti ristiriitainen, sillä syy, miksi heprealaiset lopulta vapautettiin oli niin kauhea. Kuitenkin kohtauksessa on ihana nähdä hahmojen huojennus.










Tämän listan laatiminen oli mielenkiintoista! Olisi ihana kuulla muihin ihmisiin syvästi vaikuttaneita elokuvia, ja erityisesti tarinoita elokuvien vaikutuksista. Haluaisinkin haastaa muutamia bloggaajia tekemään oman listauksensa!


Haastan seuraavat blogit:


AnimeGarden
Disnerd dreams
Court of Eleanor
Missing Link
Rinki tinki tinki


Mitään varsinaisia sääntöjä tähän ei ole, joten voitte tuunata haastetta mielenne mukaan!
Vaikka et kuuluisi haastettuihin, tule ihmeessä kertomaan vaikka kommentteihin, mitkä elokuvat ovat olleet merkittäviä tienviittoja tai -tukkeita elämäsi aikana, tai kirjoita oma postaus!

maanantai 13. marraskuuta 2017

Kunnes tapaan toisen Johnin - Pocahontas II

Disney alkoi 90-luvulla tehdä omille animaatioklassikoilleen pikkubudjetin jatko-osia, ja oman osansa tästä sai myös vuoden 1995 elokuva Pocahontas. Jatko-osa Pocahontas II - matka uuteen maailmaan on vuoden 1998 elokuva, ja jatko-osille tyypillisesti saanut paljon kuraa niskaansa.

Myönnettäköön, ettei syyttä. Elokuvan animaatiojälkeä on monessa kohtaa varsin surkuhupaisa katsella. Varsinkin kun sitä vertaa kauniisti animoituun Pocahontas-elokuvaan, on myötätunnot huipussaan. Kyllä, pääneito Pocahontas näyttää jatko-osassaan erilaiselta kuin alkuperäisessä elokuvassaan, ja toisen päähenkilön, John Rolfen ihonväri näyttää lähes koko ajan siltä kuin hän olisi noussut kuolleista. Animaatio on halpaa ja nopeasti tehdyn näköistä. Myönnän täysin, että elokuva ei ole mainittavan laadukas. En kuitenkaan takerru nyt virheisiin ja puutteisiin, sillä elokuvassa on eräs erikoinen seikka tahdon siitä nyt kertoa.

Tämä on yksi vanhoja postauksiani, mutta halusin nostaa sen uudelleen esiin. Tämä on puolustuspuhe Pocahontas II:lle.
Pocahontasin jatko-osaa on mollattu siitä, että Pocahontas tuntuu unohtaneen täysin kaikki puheensa John Smithille, lähinnä sen kaiken "ikuisesti" -jutun. Sillä tässä jatko-osassa tapahtuu harvinainen juttu Disney-elokuvalle: päähenkilöneito eroaa edellisestään ja rakastuu uuteen mieheen.

Jotkut Pocahontasin fanit haluaisivat unohtaa koko kirotun kakkososan, joka murskaa ajatuksen Pocahontasin ja Smithin ikusesta rakkaudesta. Klassikkoelokuvassa Pocahontas lupaa Smithille tämän lähtiessä: "Tapahtui mitä tahansa, olen aina sinun. Ikuisesti." Sen sijaan jatko-osassa Pocahontas löytää uuden englantilaismiehen John Rolfen, surtuaan ensin John Smithin (luultua) kuolemaa. Lopulta Pocahontas kuitenkin löytää Smithin, mutta onkin rakastunut jo Rolfeen. Lopputulos: hän jättää Smithin, jolle vannoi rakkauttaan!

Minusta se on oikeastaan aika mahtavaa.

Disneyn leffoissa käsitellään hyvin vähän eroja, tai ylipäätään elämää ensirakastumisen jälkeen. Disneyn-elokuvien onnistuneen rakkaussuhteen voi sanoittaa kutakuinkin näin: "onnellisena elämänsä loppuun asti". Siihen ei sovi missään nimessä ainakaan "kunnes hän löytää toisen Johnin". Jos ero tapahtuu, se johtuu traagisesta kuolemasta tai muusta onnettomuudesta. Mutta miksei hyvä suhde voisi päättyä eroon?

Minusta on kauhea ajatus, ettei eroon johtanut suhde olisi voinut olla vaikka koko maailman suurin rakkaustarina. Se, että rakastaa toista ei kerro sitä, pitääkö toisen rinnalla elää silloinkin kun ei enää ole sama ihminen, eikä siihen rinnalle vain sovi. Elokuvassakin Pocahontas sanoo eräässä kohdassa isänsä antamalle korulle "se ei sovi tänne enää".

En tällä tarkoita tietenkään sitä, että ratkaisu suhteen ongelmiin olisi ero. Mutta en halua tuomita eroon johtaneita suhteita epäonnistuneiksi. Ero saattaa olla suurin pelastus, jonka suhteelle - ja rakastamalleen ihmiselle - voi antaa.
Huijasiko Pocahontas Smithiä sanoessaan olevansa aina hänen, ikuisesti?

Minusta nuo sanat jo ovat hyvästit. Ei lupausta siitä, että he koskaan enää näkisivät tai päätyisivät yhteen. Sanat ovat suunnaton kiitos ihmiselle, jonka kanssa on kokenut jotain ainutlaatuista, jota on rakastanut ja jota ei tule koskaan unohtamaan. Lupaus siitä, että sydämessään he kantaisivat toisiaan mukanaan, menivät minne tahansa. Uskon sataprosenttisesti että nuo sanat tulivat Pocahontasin sydämestä ja hän rakasti Smithiä - ja rakasti yhä vielä jatko-osassakin.

Mutta jatko-osassa Pocahontas on suuren muutoksen ja haasteen edessä. Ensimmäisen elokuvan aikana Pocahontas oli omassa maailmassaan, mutta nyt hänen täytyi lähteä kokonaan uuteen maahan, eikä hän tiennyt millainen ihminen hänen siellä tulisi olla. Hän kasvaa ja muuttuu elokuvan aikana, eikä se minusta ole paha asia. Myöhemmin huomataan, että muutos merkitsee kuitenkin sitä, että he ovat Smithin kanssa kasvaneet eri suuntiin. Se ei tarkoita, etteikö se mitä tapahtui heidän välillään aiemmin, olisi ollut aitoa. Mutta nyt, Pocahontasin kasvettua rauhanlähettilään tehtäväänsä ja Smithin innostuessa seikkailustaan ja omasta laivastaan, he ymmärtävät että suurin rakkauden osoitus jonka he toisilleen voivat antaa, on päästää toinen menemään.

"Tapahtui mitä tahansa, olen aina sinun. Ikuisesti."

Nollaako jatko-osa noiden sanojen voiman? Minusta ei. Ei millään tavalla. Nuo sanat olisi voinut lausua parvekkeella jatko-osan lopussa heidän erotessaan. Sen enempää ei kukaan voi luvata, kuin että rakkaus jäisi aina toiselle ihmiselle.

Minusta on hienoa, että Disneyltä löytyy elokuva joka kertoo sellaisesta erosta, joka ei johdu siitä että kumpikaan olisi ääliö tai olisi huijannut toista. Olkoonkin että vain jatko-osa. Pocahontas ja Smith kaiken lisäksi hoitivat eron hyvin kauniisti. Minusta on hienoa että tässä elokuvassa annetaan lupa muuttua, erota, ja rakastua uudelleen.








Lähteitä ja lisälukemista

Jos sinua kiinnostaa lukea lisää Pocahontasin hahmosta, suosittelen lämpimästi kaksiosaista tekstiä Aranan Missing Link -blogissa. Teksteistä löytyy hyviä huomioita myös Pocahontas II:sta. Pääset niihin tästä: Prinsessapäiväkirjat: Pocahontas, osa 1 ja osa 2.
Jos sinua taas kiinnostaa lukea ylipäätään animaatioelokuvien jatko-osista, niin löysin aiheesta Eläköön kuvat! -blogista erään postauksen muutaman vuoden takaa.

torstai 9. marraskuuta 2017

Mikä suomidubeissa toimii ja mättää?


Suomidubit herättävät minussa vahvoja mielleyhtymiä niin kammottaviin synkkavirheisiin, huvittaviin laulukäännöksiin, kuin ihaniin nostalgisiin vuorosanoihin ja Disney-leffoista arkikäyttöön otettuihin vitseihin. Minulla on ollut animaatiofanina aika polveileva viha-rakkaus-suhde suomidubbeihin ja ylipäätään dubattuihin elokuviin. Tässä postauksessa käyn läpi suomidubin vahvuuksia ja heikkouksia.
Olen piirtänyt kaikki blogin kuvat koululla, kun siellä on hyvät koneet ja piirtopöydät. Tänään kuitenkin olen piirtopöytien saavuttamattomissa, joten kuvituksena on vain tämä onnellinen ympyrä. (Halusin ottaa mukaan kuitenkin jonkin kuvan.) Olkaa hyvät.

Aiemmin halusin aina ehdottomasti nähdä elokuvat dubattuina versioina, sillä halusin päästä täysillä keskittymään juoneen, joutumatta lukemaan tekstityksiä. Silloin en osannut englantia käytännössä ollenkaan ja suomenkielisestä versiosta erinäisiä kuolemattomia lausahduksia oli helppo ottaa omaa arkikieltä rehevöittämään. Oli tylsistyttävää katsoa elokuvaa alkuperäiskielellä englanniksi, kun en ymmärtänyt puheesta vähääkään. Pidin siitä, kun tunnistin dubbaajien ääniä ja osasin kertoa, mistä elokuvista kaverini käyttämät Disney-lausahdukset olivat peräisin.

Nykyään sen sijaan tahdon aina nähdä ensin originaaliversion elokuvasta ja vasta myöhemmin tutustun eri dubbeihin, jos elokuva minua vielä kiinnostaa. Tosin Studio Ghiblin elokuvia harvoin katson suomeksi, vaikka katsoisin niitä kuinka monennetta kertaa tahansa. Minusta japanin kieli tuo noihin elokuviin jonkin hyvin merkittävän hengen, jota en halua menettää kääntämällä puheen suomeksi. Haluan nähdä elokuvat alkuperäisillä kielillä ensimmäisellä katsomiskerralla juuri siksi, että koen silloin pääseväni kaikkein parhaiten kiinni siihen, mitä elokuvantekijät ovat alun perin halunneet elokuvallaan kertoa. Varsinkin, kun osaan nykyään huomattavasti paremmin englantia, ymmärrän puhetta jo suoraan englanninkielisestä originaaliversiosta.

Katsomalla muita dubbeja myöhemmin, pääsee usein näkemään elokuvat hiukan eri vinkkelistä – ikään kuin uuden filtterin läpi. Katsonkin välillä leffat esimerkiksi islantidubilla, koska esim. monissa suomeksi julkaistuissa Disneyn leffoissa on valittavana juuri Islanti, ja se kieli kuulostaa minusta kiehtovalta.

Vähän pahoinvoivampi onnellinen ympyrä keventämään tekstiä. Olkaa hyvät.


Parasta suomidubeissa ovat vitsit – silloin kun ne ovat onnistuneita. Toisinaan originaalidubin nähneenä harmittaa joidenkin vitsien käytännössä kadonneen kokonaan suomeksi kääntäessä, mutta välillä käännös osuu juuri oikeaan hermoon ja vitsi on vielä alkuperäistäkin toimivampi. Esimerkiksi Vaianassa kohtaus, kun veneessä Vaiana yrittää kysyä Mauilta, mistä hänen yksi tatuoinneistaan tuli. Maui vastaa kierrellen, puhuen munasista. Vaiana ihmettelee, että mitä munasia, johon Maui vastaa, että se on ”mun asia.” Olin originaaliversiota katsoessani pohtinut, miten tuo vitsi mahtaa ollenkaan kääntyä suomeksi, mutta se kääntyikin mielestäni jopa paremmaksi. (Alkuperäisessä versiossa Maui puhelee Nunyasta, josta hän sitten sanoo ”Nunya (none of your) business”.)

Mielestäni dubbausten taso on suomessa suhteellisen hyvää, joskin kohtalaisen epätasaista. Monesti yhtä elokuvaa katsoessa eri hahmojen välillä on selkeä ero dubbauksen tasossa. Myös käännösten suhteen välillä työtä pääsee ihastelemaan ja välillä – no välillä ei. Toki suomen kieli eroaa hyvin paljon esimerkiksi englannista ja kun vielä huulisynkkaakin pitää ajatella, on kääntäjällä kyllä täysi työ välittää tunne, tarina ja autenttisuus suomenkilisessä versiossa. 

Laulut ovat vielä tuosta haastavampia. Niiden kun tulisi olla 

1. mukavan runollisia, mutta
2. kuitenkin järkevää suomea, ja niiden tulisi
3. kertoa alkuperäinen tarina, sisältäen mahdollisesti vielä
4. alkuperäiset vitsit ja viittaukset kuvan tapahtumiin, sekä
5. sopia laulavan hahmon suun liikkeisiin.

Ei mikään ihme, että aika usein ainakin yksi näistä viidestä jää väkisin uupumaan.

Tätä tekstiä kirjoittaessani aloin taas innostua katsomaan pitkästä aikaa elokuvia myös suomidubeillaan. Olen iloinen, että animaatioissa on tällainen mahdollisuus nähdä tutuista kohtauksista ja hahmoista eri puolia vaihtamalla kieliä ja näyttelijöitä – laadun ja kokemuksen siitä kärsimättä.




Lähteet ynnä vaikka mitä lisä-jännää aiheeseen liittyen:

Jos ääni ja dubbaukset kiinnostaa, suosittelen tutustumaan ainakin:
Disnerd dreams -blogin suomalaisista dubbaajista kertovaan postaussarjaan: http://disnerddreams.com/avainsana/suomalaiset-dubbaajat/
sekä ääninäyttelijöihin ja -näyttelemiseen keskittyvään blogiin Afurekoon.

Jos itse ääninäytteleminen kiinnostaa (mikä tuntuu olevan yleistä animaatiosta kiinnostuneiden keskuudessa), suosittelisin kyselemään pienistä animaatiostudioista ja animaatio- tai pelialan opiskelijoilta, jos heillä olisi tarvetta ääninäyttelijälle projekteihinsa: heidän kauttaan pääset helposti kokeilemaan, miltä ääninäytteleminen tuntuisi, ja luomaan verkostoa alan tekijöihin.
Olen myös itse opiskeluissa päässyt testaamaan hiukan ääninäyttelemistä ja voin sanoa, ettei se ole ollenkaan niin helppoa, tai edes mukavaa, kuin sitä saattaa ajatella (tai sitten se ei vain ollut minun juttuni).

Tarkistin Mauin Nunya-vitsin osoitteesta: tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Funny/Moana, viitattu 9.11.2017.
Sivulla on listattuna koko Vaiana-elokuvan vitsit englanniksi, plus muutamia mielenkiintoisia pikkufaktoja, kuten, että laulun You’re Welcome (Ei kestä) aikana Maui laulaa selkeästi aikovansa varastaa Vaianan veneen, mutta Vaianan (niin kuin yleisönkin) huomio on niin harhautettu, että sellainen pikku yksityiskohta ehtii mennä helposti ohi. Tajusitko sinä laulun aikana, mitä oli tapahtumassa? 

Hyviä nostoja erinäisistä onnistuneista Disney-laulukäännöksistä löytyy videolta Parhaat kohdat/käännökset Disney-lauluissa, https://www.youtube.com/watch?v=zwbKpux9BME
Tuolta Matkalla yhdessä -kanavalta löytyy myös muita dubbi-aiheisia videoita.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Kuinka kohdata Mörkö?

Kysyin äidiltä pienenä, oliko se Muumilaakson tarinoiden jakso, jota kulloinkin aloin katsoa, sellainen jossa esiintyisi Mörkö. Äiti kelasi minulle VHS-nauhoilla Mörkö-jaksot yli ja sain turvallisin mielin katsoa Mörkö-sensuroituja Muumeja. Toisaalta ei äitikään kaikkia jaksoja voinut ulkoa muistaa ja homma pysyi jännittävänä, kun toisinaan kaikista äidin lupauksista huolimatta Mörkö oli joissain jaksoissa kuitenkin. (Sitten minä juoksin vaatehuoneeseen ompelukoneen taa.)




Mörkö on hyvin merkittävä hahmo Muumeissa. Ilman Mörköä Muumilaakso olisi vain hauska paikka, jossa muumit ystävineen kivasti seikkailisivat. Mörkö luo kontrastin turvallisen ja pelottavan välille ja luo Muumitalosta katsojalle turvapaikan, johon Mörkö ei koskaan pääse. Mörkö tekee Muumilaaksosta todellisen. Muumeille tapahtuu paljon pelottavia asioita, alkaen ihan luonnonmullistuksista (kuten juhannuksen tulva) ja päätyen aavelaivaan (ja niihin kammottaviin jalkoihin nukkuvien muumien päällä majakkasaarella, apua). Mörkö on sarjan hahmoille silti selkeästi se pahan ja pelottavan ruumiillistuma. Kirjoissa Mörköä käytetään jopa kirosanana. Olen hyvin iloinen, että lapsuuden suosikkisarjasta löytyy sellainen hahmo kuin Mörkö.


Myöhemmin Muumi-kirjojen kautta opin ymmärtämään Mörön hahmoa ja aloin nauttia jaksoista, joissa Mörkö sarjassakin esiintyi. Hienointa oli, että aivan niin kuin kirjojen Muumipeikkokin, minä olin aluksi pelännyt Mörköä, ennen kuin aloin kyseenalaistaa pelkoani ja Mörön pahuutta.


Kauhun välineistä elokuvissa yksi on usein veri, mutta sitä ei juuri koskaan animaatioelokuvissa käytetä. Kai sitä pidetään liian brutaalina lapsille. Henkien kätkemässä taisin ensimmäistä kertaa pienenä nähdä animaatiohahmon vuotavan verta, kohtauksessa jossa Haku lentää sisään huoneeseen paperisilppu perässään. Kuten Pekka Lehtosaari  elokuvan kommenttiraidalla sanoo, verta ei paljoa näe lapsille suunnatuissa elokuvissa, vaikka oikeastaan lapsille veren ei pitäisi olla kovin tuntematon, eikä välttämättä edes pelottava elementti. Eniten haavereita ja nirhaumia elämäni aikana minullekin on sattunut lapsena, laastareita tuli silloin käytettyä selkeästi enemmän kuin nykyisin.


Pelko ylipäätäänkin on lapsille tuttu elementti, eikä pelottavien hahmojen luomista ja lapsille esittämistä pitäisi minusta välttää. Ehkä äidin huono muisti Mörkö-jaksoja kohtaan teki minulle hyvää. Lapsena mörköjä ja monstereita löytyy milloin kaapista ja milloin sängyn alta. Mutta parasta on, jos pääseekin tutustumaan monstereihinsa, niin kuin Buu Monsterit Oy:ssä. Silloin pelko katoaa.


Vielä aikuisenakin pitäisi avata ovia omille monstereilleen ja oppia tuntemaan ne paremmin. Voihan olla, että ne pelkäävät sinua huomattavasti enemmän, kuin sinä niitä.






Lähteet ja huippua lisätutkittavaa:


Jos Mörön vertahyytävä narina ei kammoksuta sinua vielä tarpeeksi, katso Mörön esittelypätkä Japaniksi, siinä kurina on entistä kammottavampi! Löydät pätkän YouTubesta täältä: Mörön ensiesiintyminen [Japaniksi], https://www.youtube.com/watch?v=LXzav2dVoAU, viitattu 6.11.2017.
Kannattaa kurkata myös uuden Muumi-dupin mörköäänet, jos kiinnostaa, tosin ne eivät mielestäni ole yhtä onnistuneet.


Jakub Rozalski on taitava artisti, jonka löysin sattumalta monia vuosia sitten ja huomasin jokin aikaa sitten, että hän on maalannut myös Mörkö-aiheisen upean kuvan. Löydät sen täältä: God of Winter, http://jakubrozalski.artstation.com/projects/EVm0, viitattu 6.11.2017.
Vinkkaa ihmeessä, jos tiedät muita mahtavia Mörkö-teoksia!


Pekka Lehtosaaren ja Yoshiaki Takayaman suomenkielinen kommenttiraita löytyy Henkien kätkemän DVD- ja Blu-ray-julkaisuilta.

torstai 2. marraskuuta 2017

Hahmojen harvinaiset hiustyylit

Tämän torstain postauksen kirjoitusajan käytin pitkälti piirtämällä, kunnes aloin pohtia hiuksia.


Mulla on ollut viimeaikoina joku juttu, että kaikilla hahmoilla pitää olla siniset hiukset. Niinpä tämänkin piirrokseni hahmolla on. Tosin alun perin tarkoitukseni oli tehdä tälle hahmolle sellainen ponnaritupsu muutoin kaljuun päähän (Avatarin ykköskauden Zukon tapaan), mutta en saanut sitä näyttämään hyvältä ja sopimaan muuhun asuun. Joten hänestä tuli tällainen, ja tykkään kyllä noista hiuksista nyt.

Leikkasin pari viikkoa sitten hiukseni (niin kuin ihan pois) ja sen jälkeen tajusin, miten vähän kaljuja tai edes lyhythiuksisia naishahmoja media esittää. Animaatiohahmoja ei tullut mieleen kovin montaa. Ensimmäinen kalju animaatiohahmo ylipäätään, joka tulee ensimmäisenä minulla mieleen on Avatar Aang (Avatar: The Last Airbender). Sen jälkeen täytyykin pinnistää aivoja kovemmin keksiäkseen muita.

Kaljuja tai siilipäisiä hahmoja ovat ainakin Gru (Itse ilkimys), Karkkikunkku (Räyhä Ralf), Megamind (Megamind) sekä se agentti leffassa Lilo ja Stitch. Lisäksi Moanan Mauista suunniteltiin aluksi kaljua! Hänen kohdallaan täytyy sanoa, että olen iloinen, että hiukset lisättiin.

Lyhythiuksisia naisia ei ole paljoa tuon enempää. Tosin Ghiblin elokuvissa hahmojen hiukset ovat lähtökohtaisestikin huomattavasti lyhyempiä esim. Disneyn prinsessoihin verrattuna. Ghiblin hahmoista lyhythiuksisiksi mieltäisin ainakin Kikin (Kikin lähettipalvelu), Sanin (Prinsessa Mononoke) ja Satsukin (Naapurini Totoro). Länsimaisien studioiden naishahmoilta lyhyet hiukset löytyy kersantti Calhounilta (Räyhä-Ralf) ja Roxannelta (Megamind). Lisäksi leffansa aikana hiukset lyhenevät Mulanilta (Mulan) ja Tähkäpäältä (Kaksin karkuteillä). Tosin Tähkäpään kohdalla olen käsittänyt, että 2D-animaatiosarjassa, joka on tapahtumiltaan jatkoa leffalle, Tähkäpään hiukset kasvavat takaisin ja saavat vaalean värinsä takaisin. (Osaako joku sanoa, pitääkö paikkansa?)

Hahmoja suunnitellessa hiusten kanssa on kiva leikkiä, ja niitä muuttelemalla saa muutettua hahmon ilmettä paljonkin. Toivon, että myös hiustyylien monimuotoisuus otettaisi huomioon hahmosuunnittelussa paremmin.

Parasta hiuskarkkia animaation saralla tarjoilee minusta jo kahdesti mainitsemani Avatar: The Last Airbender -sarja. Sarjan aikana hahmojen pukeutumis- ja hiustyylit vaihtelevat paljonkin ja kampaukset ovat ihanan milikuvituksellisia!

Tuleeko mieleen joitain edelläkäyviä hiusdesigneja leffoista, tai kaljuja naishahmoja?



Meikä. Tosin se aikaisempi omakuva oli jotenkin näköisempi. Siitä kun vain miinustaa hiukset...