maanantai 2. lokakuuta 2017

Sisäisen teinin hemmottelua Hopeasokerimestarilla


Hopeasokerimestari ja musta keiju on kaksiosainen manga, jonka sattumalta otin kirjastosta mukaani hakiessani Tuulen laakson Nausicaät. Kannen nätti kuva iski lujasti sisäiseen teiniini, mutta mietin, mahtaisiko sarjalla olla minulle enää parikymppisenä mitään annettavaa.
Tarinan päähenkilön nähtyäni ajattelin pitkistyväni kuoliaaksi. Päähenkilö on Ann, 15-vuotias tyttö, joka pukeutuu sieviin mekkoihin ja haluaa kunnianhimoisesti tulla suureksi hopeasokerimestariksi – siis muovailemaan sokerista nättejä herkkuja. Okei, jatkan vielä muutaman sivun, minä ajattelin.

Ja kannattihan se jatkaa. Vaikka alku ei lupaa suuria, alkaa tarina saada lopulta siipiä alleen. Tarinassa ihmiset ovat alistaneet keijut orjikseen viemällä keijun toisen siiven. Se, joka omistaa keijun siiven, omistaa keijunkin, sillä keiju ei voi elää ilman siipeään. Irrotettu siipi on myös edelleen sidoksissa keijuun niin, että jos omistaja vahingoittaa siipeä, hän vahingoittaa keijuakin.

No, näillä eväillä tarina alkoi saada jo mielenkiintoisempia piirteitä, sillä Ann, tyttö joka haluaa olla vain kiva kaikille ja puolustaa heikompiaan, päätyy ostamaan itselleen omaa keijua, orjaa. Hän tarvitsee henkivartijaa matkalleen vaarallisten maiden läpi. Ja läpi on tietysti mentävä, jos meinasi sokerimestariksi, eikä halua myöhästyä kaupungista, jossa tärkeä sokerikilpailu järjestetään.

Ann valitsee vaarallisen ja ilkeän (ja komean, totta kai) soturikeijun saadessaan sen halvalla, ja he lähtevät matkaan. Keiju lopulta kertoo nimekseen Schar, ja Ann lupaa palauttavansa hänen siipensä heti, kun he vain pääsisivät päämääräänsä. Scharia naurattaa.

Schar alkaa pehmetä matkan edetessä. Hänen kovuutensa ja ilkeytensä lähtevät murenemaan minusta kuitenkin turhan heppoisin perustein. Ei aivan niin pian, kuin olin pelännyt, mutta olisin mielelläni seurannut pidempään, miten Annin suhtautuminen keijua kohtaan olisi esimerkiksi muuttunut, jos Schar olisi usein yrittänyt väkisin saada siipeään takaisin. Miksei Schar surmannut tyttöä tämän nukkuessa ja vain ottanut siipeä?
Mielestäni tarinan ideassa olisi ollut potentiaalia eeppisempiinkin mittoihin. Erityisesti siiven omistamiseen liittyvää ristiriitaa olisi minusta saanut käsitellä enemmän, siitä olisi saanut irti vaikka mitä, jos olisi vain ottanut! Nyt sitä käytettiin oikeastaan vain osoittamaan, että sitä ei käytetty, eli osoittamaan lähinnä yhtä Annin luonteenpiirrettä.

Tarina saatettiin sopivasti loppuun, eikä sitä jäänyt suuremmin janoamaan lisää. Hopeasokerimestari ja musta keiju toi hyvän mielen ja oli suhteellisen inspiroiva (erityisesti siksi että oma mieli lähti paikkaamaan tarinan puuttuvia aukkoja ja hylättyä potentiaalia). Alto Yukimuran piirrosjälki oli nättiä ja tarina liikkui jouhevasti eteenpäin. Vaikka juonessa oli paljon ennalta arvattavuutta, se ei juuri haitannut, ja lopetuksessa oli mukavasti myös hiukan raikasta otetta. Ihanalla tavalla jätettiin asioita auki, eikä kaikkea työnnetty lukijan naamaan tai selitetty puhki.

Hopeasokerimestari ja musta keiju on tehty Miri Mikawan ranobesarjan pohjalta. Minua kiinnostaisi tietää, miten alkuperäisessä juonessa tapahtumat etenevät ja onko manga tehty suoraan niitä mukaillen. Toivon, että ranobesarjassa tarinan aineksia olisi hyödynnetty tehokkaammin.



Lähteet ja lisälukemista:
AnimeGarden-blogista löytyy arvostelu, josta tarkistin hahmojen nimiä ja tekijöitä tähän tekstiin. Hopeasokerimestari ja musta keiju - suolaista ja makeaa, https://writerwithoutpants.blogspot.fi/2016/11/hopeasokerimestari-ja-musta-keiju.html, viitattu 2.10.17.
Mikä on ranobesarja? Jos olet yhtä pihalla kuin minä olin, käy pikasivistämässä itseäsi Wikipedian avulla: Light novel, https://en.wikipedia.org/wiki/Light_novel, viitattu 2.10.17.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti