maanantai 30. lokakuuta 2017

Kun hahmon ihonvärillä on väliä

Minä kasvoin lapsuuteni Pocahontasin intiaaniprinsessan ja Atlantiksen Kidan seurassa ja heistä tuli omia sankareitani. He olivat rohkeita ja vahvoja, itsenäisiä ja urheita, juoksentelivat hiukset liehuen pitkin metsiä ja olivat kaikin puolin jännittäviä. Minusta he olivat kauniita ja halusin olla kuin he.

Minä ajattelin - ja ajattelen edelleen - että heidän ihonvärinsä on hyvin kaunis. Muistan kuinka pienenä täytin yhden kokonaisen Disney-värityskirjan värittäen kaikki naiset tummaihoisiksi. Minulla oli se kirja vielä tallessakin jokin aikaa sitten. Sivut olivat sitten täynnä tummaihoisia Helinä-keijuja, Arieleja ja jopa tummia Nala-leijonia.

Teininä minua harmitti aina kesäisin valtavasti se, kuinka nopeasti kaverini minun mielestäni ruskettuivat, kun itse jäin aina hirmu valkoiseksi. Olen niin vaalea, että ihostani melkein kuultaa läpi ja minusta se ei ollut erityisen nättiä.

Sitten tuli Frozenin Elsa. Minä, joka olin elänyt koko elämäni valkoihoisten, länsimaisten prinsessojen keskellä tunsin valtavaa iloa tajutessani miten vaalea Elsa olikaan. Elsaa vaaleammaksi ei paljoa pääse. Minusta oli ihanaa miten Elsan iho näytti juuri niin pohjoismaiselta kuin voi. Elsan hahmo sai minut katsomaan omaa ihonväriäni taas hippusen hyväksyvämmin ja arvostaen. Vaikka Frozen elokuvana ei ole minulle mitenkään erityisen tärkeä, oli sillä silti merkitystä.

Edelleen minusta tumma iho on todella kaunis, mutta olen oppinut näkemään oman paperinohuen ja -vaalean ihoni puolet, jotka tekevät siitä erityisen. Nykyään en välitä ruskettua.

Miten suuri voikaan olla merkitys sillä, minkävärisiä animaatiohahmot ovat iholtaan? Jos jo pelkästään se oli minulle hyvin merkittävää, että vaaleaihoisten prinsessojen joukossa on yksi vielä hiukan vaaleampi, kuinka merkittävää voi olla se, että tummaihoisia ja kaikin puolin etnisiä prinsessoja löytyy monenlaisina? Ymmärrän hyvin ihmisten tympäännyksen, kun maailmanlaajuinen Disney yhä uudestaan tuo markkinoille vaaleaihoisia prinsessojaan toisensa perään.
Ja puhun tässä prinsessoista, koska prinsessat ovat Disneyllä niin merkittävä konsepti, että jokainen uusi klassikkoleffan prinsessa tulee olemaan esillä hyvin pitkään. Totta kai muidenkin kuin prinsessaleffojen hahmot ovat tärkeitä, mutta prinsessat ovat Disneyllä aivan erityisessä asemassa ja saavat paljon huomiota.

Muutostakin on toki tapahtunut. Eri värisiä hahmoja näkee animaatioissa paljon enemmän kuin ennen, mutta harmillisen usein yhä vain sivurooleissa. Toki on myös esimerkiksi Moanan kaltaisia elokuvia, jotka eivät sijoitu länsimaiseen kulttuuriin, eikä länsimaisen näköisiä hahmoja ole (ainakaan tarkoitus olla). Sellaisissa elokuvissa ja tarinoissa toisaalta on isona vaarana, että luiskahdetaan oikealta raiteelta sivuun ja ruvetaan ylhäältä päin osoittelemaan kulttuurisia piirteitä ja pahimmassa tapauksessa vääristellään niitä. Moanan kaltaisten elokuvien kohdalla onkin hyvä muistaa, että niiden maailma on esitetty väkisinkin länsimaisten silmälasien läpi, ja tehty palvelemaan suuren yhtiön isoa yleisöä, eikä kerro kaikkea välttämättä oikein.


Elokuvantekijöillä on suuri valta maailman ihmisiin. Tahdon itse tulevassa työssäni olla se, joka luo uudennäköisiä prinsessoja ja tulevien lasten sankareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti