sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ghiblin ja Skamin taika


Katsoiko joku Skamia? Minä katsoin, se oli aivan mahtava sarja norjalaisten lukionuorten elämästä. Skamia julkaistiin vuodesta 2015 tämän vuoden kevääseen asti. Skamia saatetaan pitää jo vähän kliseenä, mutta sarjaan tutustuminen on ehdottomasti klisee-maineelle uhrautumisen arvoista. Mielestäni Skam on erityinen sarja, joka tulee varmasti näyttämään suuntaa muille nuortensarjoille tulevaisuudessa.

Studio Ghiblin tietääkin täällä blogissa ehkä useammat, kuin Skamin. Olen katsonut Ghiblin jokaisen elokuvan ja ihailen niitä valtavasti. Studio Ghiblin tuotantoa ovat mm. Henkien kätkemä, Naapurini Totoro ja Kikin lähettipalvelu (sekä monia, monia muita toistaan upeampia elokuvia).
Tällä kertaa kirjoitan Skamista ja Ghiblistä. Vaikka toinen on TV-sarja ja toinen animaatiostudio, on molemmissa jokin henki, joka yhdistää niitä.

Totoro tapaa Vilden, Nooran ja Sanan

Tutkin kesän aikana Studio Ghiblin tuotantoa tarkasti. Luin Ghibli-ohjaajan Hayao Miyazakin elokuvia käsittelevää kirjaa ja katsoin studion elokuvista kiinnostuneiden ihmisten Youtube-videoita ja tarkkailin elokuvia itse. Opin paljon uutta, ja yllättäen ne piirteet, joita monet pitivät Ghiblin menestyksen ja taian salaisuutena olivat niitä asioita, joita olin jo keväällä pannut merkille tuossa supersuositussa ja monille (myös minulle) niin rakkaaksi tulleessa nuortensarjassa Skamissa.
Nykyään varsinkin länsimaisessa elokuvassa ja muussa viihteessä kuljetaan jännityksestä toiseen. On tärkeää, ettei katsojan huomio pääse hetkeksikään herpaantumaan. Skamissa kiinnitin huomiota hiljaisuuteen. Tosin ensimmäinen ajatukseni huomioni jälkeen oli: ”kuinka tylsistyttävää”. Olin niin tottunut siihen, että katsojana koko ajan pitää olla valtavan hereillä nähdäkseen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Mutta tässä sarjassa yhtäkkiä saikin hiljentyä katsomaan ihmisiä, edes taustaääniä tai musiikkia ei aina ollut. Aloin pitää siitä. Sai hengähtää ja ajatella omia ajatuksia tapahtumista. Yhtäkkiä tuntui, että tietää tarkalleen miltä siitä hahmosta tuntui, jonka kasvoja sai katsella hiljaisuudessa. Maailma oli paljon kauniimpi, kun sen ehti nähdä.

Musiikittomuus toi kohtauksia myös paljon lähemmäs katsojaa. Merkittävimmistä hetkistä monet olivat vailla ääniä. Hiljaisuus toi hetkiin uskottavuutta - ei minunkaan elämäni tärkeiden hetkien taustalla ole soinut mikään musiikki. Hiljaisuus tuntui todelliselta ja toi tapahtumille sen seurauksena painoarvoa.

Ghiblin elokuvissa, erityisesti Hayao Miyazakin ohjaamissa, päästään toisinaan hengähtämään kauniin maiseman ääreen. Se tuo tarinaan tärkeää temponvaihtelua ja suvantohetken, joka myös luo hyvää kontrastia nopeammin kulkeviin hetkiin ja antaa niille merkitystä. Miyazaki antaa arjelle aikaa ja saa sen tuntumaan todelliselta.

Myös Skam on hyvin onnistunut tarttumaan kiinni arkeen. Hahmoille tapahtuu jännittäviä asioita, mutta ne ovat kiinni arjessa. Tavoissa, jotka me hahmoista opimme tuntemaan. Skamin hahmosuunnittelu on mielestäni onnistunut hyvin ja hahmot tuntuvat hyvin uskottavilta ja tutuilta alusta lähtien. Luin myös, että Skamin kuvauksissa pyrittiin pitämään kuvaustiimi mahdollisimman pienenä, niin että se koostui oikeastaan kolmesta henkilöstä näyttelijöiden lisäksi: kameramiehestä, äänimiehestä ja ohjaajasta. Päätös on ollut mitä parhain, sillä sen vaikutuksen voi todellakin aistia tunnelmasta.

Animaatio taas on siitä konstikasta, että yksikään hahmo ei tee tuttavallisen vaikutelman luovia pikku liikkeitä sattumalta tai luonnostaan näyttelyn lomassa. Animaattorin pitää olla hereillä ja sisällä hahmossaan ja siirtää pikkuinen elämän liekki niihin hahmoihin, joita he piirtävät kuva kuvalta. Se on animaation taikaa, joka toi minut opiskelemaan tätä alaa. 

Animaatiossa realistisuus onkin tärkeää juuri kaikkein epärealistisimmissa asioissa. Taikapölykin näyttää uskottavalta, kun se on tehty jonkin luonnollisen aineen liikkeistä vaikutteita ottaen. Ghiblin elokuvissa tuollaista realistista taikaa löytyy muun muassa Henkien kätkemän lentävässä lohikäärmeessä (siivetön lohikäärme liikkuu ilmassa kuin ankerias veden alla) ja Hakun puhaltaessa taian sillalla (taika lähtee sormista kuin tuuleen lentävät terälehdet). Silloin kun taiat tuntuvat tutulta, on luonnollista, että lohikäärme lentää sisään ikkunasta.

Animaatioblogeissa kiersi reilu vuosi sitten Disnerd dreams-blogin Paulan aloittama haaste listata kohtauksia tai hetkiä elokuvista, sellaisia yksittäisiä pieniä asioita, jotka ovat koskettaneet tai ilahduttaneet syvästi. Omaa silloista listaustani ja muiden bloggaajien listoja muistellessani nyt, minusta tuntuu että useat ihmisten suosikkihetkistä perustuvat siihen, että ihmisyys ja elämä on onnistuttu tuomaan jollain erityisellä tavalla pieneen hetkeen. Että on todella herätetty jotain henkiin. Siitähän animaatiossa on kyse. Animaatio sanana johtaa latinankielisesta sanasta animatio eli elävöittäminen. Animaatio on eläväksi tekemistä. Ja parasta animaatiota minusta luonnollisesti onkin se, joka tässä tehtävässä onnistuu parhaiten.

Myös Skam on onnistunut tekemään eläväksi oman maailmansa. Skam kertoo arkimaailmastamme ja Ghibli unenkaltaisista fantasiamaailmoista, ja molemmat tekevät sen niin hyvin,  että lopulta nuo tarinat kertovatkin meistä itsestämme.






PS: Niille, joita alkoi kiinnostaa ottaa lisää selvää Studio Ghiblin elokuvista, suosittelen tutustumaan Youtubessa videoihin The Immersive Realism of Studio Ghibli ja Hayao Miyazaki: What You Can Imagine (muistaakseni molemmat olivat hyviä, lisääkin vastaavia löytyy). Luin myös kirjaa Hayao Miyazaki: Master of Japanese Aimation, mutta se oli lainassa kirjastosta ja jouduin palauttamaan sen ennen kuin pääsin kovin pitkälle, joten en osaa sanoa siitä paljoakaan tämän enempää.

PS 2.0: Ja kaikki joilta Skam on mennyt ohitse, mutta joita kutkuttaisi aloittaa sarjan seuraaminen: nyt on aika tarttua toimeen! Sarja löytyy Yle Areenasta, ja sen ensimmäiset kaksi tuotantokautta poistuvat jo nyt perjantaina 16.9. Jos olet yhtä ahkera katsoja kuin minä olin, uskon että saat ensimmäiset kaudet katsottua muutaman päivän sisään. Tosin voit mielestäni aloittaa yhtä hyvin myös kolmoskaudesta, sillä nuo kaksi viimeistä olivat minusta sarjan parhaat kaudet.

PS nro 3: Muuten, minä vähän huijasin. En ole nähnyt Studio Ghiblin Naapurini Yamadat -elokuvaa kokonaan. Sivistyksessäni on riipaisevan pieni aukko.


Lähteet:
Suomessa parhaillaan vieraileva Skamin Josefine Frida ”Noora” Pettersen sai kaikista koskettavimman palautteen erältä isältä, www.is.fi/viihde/art-2000005349987.html, viitattu 8.9.17

Animaatio -artikkeli, Wikipedia, https://fi.wikipedia.org/wiki/Animaatio, viitattu 9.9.17

2 kommenttia:

  1. Kiinnostava lukea millaisia yhtäläisyyksiä löysit Skamin ja Ghiblin animaatioiden väliltä!

    Arjen kuvaus on minulla usein se, joka lumoaa, kiehtoo ja tekee tarinasta uskottavan. Jostain syystä minusta on mukavaa katsella hahmojen syövän, laittavan ruokaa, siivoavan, nukkuvan, opiskelevan, käyvän töissä tai vain oleilevan. Japanilaisissa animaatioissa myös kotien sisustus kiehtoo, koska talot ovat jonkin verran pohjoismaisista kodeista eroavia. Erityisesti näen tärkeänä, että arjen kuvaukselle on annettu aikaa tapauksissa, joissa maailma on hyvin erilainen kuin nykyinen todellisuus, esimerkiksi jos maailmaan kuuluu jonkinlaisia maagisia elementtejä tai tapahtumat sijoittuvat poikkeusoloihin, kuten sota-aikaan. Mutta toisaalta, ehkä arkitodellisuuteen sijoittuvissa tarinoissa arjen kuvaukselle ajan antaminen vasta harvinaista herkkua onkin... Ja kyllä, juuri Skam ja Ghiblin animaatiot ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten arkea voi parhaimmillaan elokuvissa/tv-sarjoissa kuvata. Toisinaan sanotaan, että ihmiset kaipaavat ”taukoa tai irti arjesta”, mutta lukiessani tai katsoessani elokuvaa, kaipaan juonen kuljetuksen välillä ”hengähdystaukoa arjessa”.

    PS. Minäkin haluan kohdata Totoron bussipysäkillä. :) Tuossa kuvassa muuten hyvin yhdistyy arkisuus ja taianomaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Siina! (Tein muuten Up-kohti korkeuksia -leffan Dogin esittelykohtauksesta kouluun kohtausanalyysin ja nyt "Eikai se vaan äsken sanonut heippa?" on taas tuoreena mielessä.)

      Joo, siivoamiskohtaukset ovat jostain syystä valtavan kiehtovia! Rakastan myös kaikkea valmistautumista tuleviin koitoksiin ja esimerkiksi yksinkertaista hetkeä Henkien kätkemästä, jossa monikätinen Kamaji etsii junalippuja Chihiron tulevalle matkalle. Ja siivouskohtaus Liikkuva linna -elokuvan alkupuoliskolla on aivan ihana sekin!

      Animaatiossa perusaskareiden seuraaminen on vielä sen takia hauskempaa, että tietää itse, kuinka vaikeaa juuri kaikkein tavanomaisin liike on animoida. Noita hetkiä hyvin animoituna on oppinut arvostamaan uudella tasolla.

      Parasta fantasia-arjen kuvauksessa on juuri se, miten sillä voi luoda oudonkin maailman niin tutuksi katsojalle tuomalla tuttuja elementtejä tai vaikka ruokapöytäkeskustelun mukaan elokuvaan.

      Olisi myös kiva päästä Totoron kissabussiin, koska siellä olisi varmaan aika ihana nukkua (jos se ei liikkuisi niin lujaa), kun se on niin pehmoinen. :)

      Poista