maanantai 12. maaliskuuta 2018

Taidan pitää taukoa

Säännöllinen postaustahtini sitten pysähtyi.


En uskalla luvata tekeväni parannusta, joten ajattelin, että pidän nyt taukoa. Palaan takaisin sitten kun jaksan taas säännöllisesti julkaista.


Olen kaivannut piirtämistä, se antaa pienen hengähdyshetken muusta arjesta, kun keskittyy vain tekemiseen pieneksi hetkeksi. Toivonkin, että muistan laittaa itseni piirtämään edelleen edes jotenkin säännöllisesti, vaikken tänne julkaisisikaan mitään.


Tänään piirsin nopeasti syksyisen lapsen ja sammakon.


Kevät tulee hitaasti. Näin jo palaavia joutsenia.



maanantai 26. helmikuuta 2018

Kevät

Piirsin tänään.


Viime viikolla kävin katsomassa Pixarin uusimman leffan, Cocon. Se ei ihan minua sytyttänyt. Minusta Pixar osaa yleensä keksiä jotain uutta ja inspiroivaa elokuviinsa, mutta tämä elokuva tuntui vanhojen toistolta. Lopusta silti pidin.


Tällä viikolla alkaa ensimmäinen kevätkuukausi.
Käytin tähän kuvaan ispiraationa ja referenssinä valokuvaaja Steve McCurryn vangitsevaa kuvaa Afghan Girl.



Lähteet ja niin edelleen


Steve McCurryn Afghan Girl -kuvan (ja muita töitä) löydät osoitteesta http://stevemccurry.com/posters, viitattu 26.2.2018.


Cocosta löydät lisää ajatuksiani Disnerd Dreams -blogin kommenteista Coco arvostelu -postauksen alta. http://disnerddreams.com/coco-arvostelu/, viitattu 26.2.2018.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Mitä tehdä kun elokuvat ahdistavat?



Kirjoitin viime viikolla Paprikaan liittyen, että olen herkkä leffakatsoja, ja tiedostan sen. Olen nyt viikon ajan pohtinut tuota lausahdusta, mitä hädintuskin uskalsin edes tekstiin kirjoittaa. Jotenkin herkkyys nolottaa minua toisinaan. Nyt pohdittuani olen ajatellut, että tästä olisi hyvä puhua. Meitä herkkiä kun taitaa olla useampikin.


Herkkyydessä on paljon hyvää, mutta myös paljon raskaita puolia.


Herkkänä tarinoista saa kaiken irti. Visuaalisiin maailmoihin voi uppoutua, erityisesti animaation saralla visuaalinen puoli on usein oikein herkullista nautittavaa. Hahmot tulevat tärkeiksi, eeppiset maailmat tuntuvat entistäkin eeppisemmiltä. Toisaalta herkkyys pakottaa kuuntelemaan itseä ja joskus se rajoittaa kokemasta joitain asioita, tai nauttimasta niistä.


Muistan, että peruskouluaikoina oli ahdistavaa, jos koulussa katsottiin elokuvia. Toisaalta nautin esimerkiksi kevään viimeisistä tunneista, jolloin opettaja kaivoi jonkun (enemmän tai vähemmän opettamaansa aiheeseen liittyvän) elokuvan esiin, eikä meidän tarvinnutkaan enää tehdä tehtäviä. Oli kuitenkin vaikea tietää opettajan valitsemasta elokuvasta millainen se olisi. Toisinaan elokuvat käsittelivät rankkojakin aiheita. Ahdistavat kohtaukset, kauhu ja väkivalta vaikuttivat minuun vahvasti. Pahinta oli, että luokasta ei päässyt pois.


Totta kai olisin voinut lähteä karkuun vaikka vessaan, mutta ahdistavan kohtauksen pyöriessä näytöllä pimeässä ja pysähtyneessä luokkahuoneessa se ei ihan tuntunut vaihtoehdolta. Varsinkaan yläasteella harvoin haluaa kohdistaa yhtään ylimääräistä huomiota itseensä, ja niinpä minä aina jäin luokkaan. Tuli siinä ainakin opittua monia ahdistuksenhallintakeinoja.


Tein pienen listan niistä asioista, jotka itseäni auttoivat - ja auttavat edelleen ahdistavassa leffatilanteessa. Jos tunnistat tehneesi näitä samoja juttuja, tai sinulla olisi muita keinoja jaettavaksi, niin tule kertomaan kommentteihin. Olisi ihana kuulla.


Helpoimmat tavat hallita leffa-ahdistusta:
 
 


Jos itse olet opettaja (tai jostain muusta syystä valitset jollekin ryhmälle leffaa), muista, että ryhmässä voi olla joku, jolle elokuvien katsominen ei ole kovin yksinkertaista. Ikärajoitukset ovat aina suuntaa-antavia, itse en edelleenkään mielelläni katso yli K-16 ikärajallisia elokuvia, enkä mitään kauhua, vaikka se olisi K-12 -merkitty.


Isolle ryhmälle voi olla vaikea valita elokuvaa, joka pitäisi kaikkien kiinnostuksen yllä, mutta ei alkaisi ahdistaa ketään. Tärkeintä on, että:



Ovatko kaikki ryhmän jäsenet elokuvan ikärajan ylittäneitä? Tiesithän, että elokuvateattereiden ikärajajoustoa (3 -vuotta nuorempi lapsi voi tulla katsomaan aikuisen seurassa) ei ole tarkoitettu käytettäväksi lapsiryhmissä!
Koita räätälöidä leffavalintasi juuri ryhmällesi sopivaksi, niin että siitä voivat kaikki nauttia.

Tilasta on saatava poistua. Jos voit, luo ryhmään ilmapiiri ja kulttuuri, jossa on täysin ok poistua elokuvan ääreltä, jos siltä alkaa tuntua.




Tahtoisin mennä menneisyyden minäni luo ja sanoa sille, että on hyvä juttu, että se tuntee asiat niin isosti.


Muista rakastaa herkkyyttäsi. Se on osa sinua ja antaa sinulle mahdollisuuden tuntea elämän - ja kaikki sen tarinat - suunnattoman suurena ihmeenä. Älä koskaan tukahduta sitä.






Lähteitä ja lisää kaikenlaista jälleen:


Jos herkkyys aiheena kiinnostaa, löytyy aiheesta luettavaa. Erityisherkkä ihminen on kirja johon tutustuin ohjaajuusopinnoissani, sitä oli kiinnostava lukea. En itse tiedä, kutsuisinko itseäni erityisherkäksi, pidän enemmän vain sanasta herkkä, mutta tunnistan silti erityisherkkyyden määritelmästä paljon itseäni. Löydät kirjasta lisää esim. täältä: http://nemokustannus.fi/kirjat/erityisherkka-ihminen/, viitattu 19.2.2018


Erityisherkkyyteen liittyen netistä löytyy tutkittavaa ainakin HSP - Suomen erityisherkät ry:n sivuilta, https://www.erityisherkat.fi/. Viitattu 19.2.2018.


Ikärajoista ja niistä joustamisesta löytyy lisää osoitteesta http://www.ikarajat.fi/. Viitattu 19.2.2018.


Tästä aiheesta olisi vielä vaikka miten paljon sanottavaa. Juttelen mielelläni lisää kommenteissa, jos herättelin mitään ajatuksia tai samaistumisen tunteita!

maanantai 12. helmikuuta 2018

Paprika-anime

Olin jo pitkän aikaa eri tutuiltani kuullut suosituksia Paprikasta. Kukaan ei oikein osannut kuvailla elokuvaa ja sen salaperäisyys alkoi kiinnostaa koko ajan enemmän. Vuoden vaihteessa löysin Paprikan Netflixistä ja katsoin sen viimeinkin.


Paprika on Satoshi Konin ohjaama anime vuodelta 2006. Lyhyesti Paprika on elokuva unista. Kaikki muu tarvittava selviää kyllä, kun alat katsoa.
Aluksi minä häikäistyin. Paprika on tavoittanut todella taitavasti unen tunnun kohtauksiinsa. "Juuri tällä tavalla minunkin uneni toimivat!" minä ajattelin.


Jossain kohtaa elokuvan unikohtaukset alkoivat tuntua koko ajan ahdistavammilta ja minun oli pidettävä taukoa katsomisen välissä. Olisin toisaalta halunnut jatkaa eteenpäin ja tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Mutta Paprikan todentuntuisen järjetön maailma tuntui tulevan liian todelliseksi, sen epäennustettavuus ja säröily alkoi tulla hankalaksi nauttia. Tiedostan, että olen herkkä katsoja ja erityisesti unet teemana vaikuttavat minuun vahvasti. Jouduin miettimään, haluanko jatkaa elokuvaa vai jättää sen kesken. Lopulta päädyin kokeilemaan vielä kerran.


Tauon jälkeen keskityin kannustamaan päähenkilöitä ja olemaan edes yrittämättä tuoda mitään järkeä unien hulluun maailmaan. Aluksi olin koittanut aktiivisesti ratkaista unien merkityksiä ja pitää niitä käteenmahtuvan kokoisina. Voin luvata, että siitä ei tule mitään, joten ei kannata edes yrittää.


Kun opin suhtautumaan elokuvaan uudella tavalla, nautin siitä paljon. Leffan loputtua piti kuunnella lopputekstit viimeiseen riviin asti kaikkea sulatellessa.


Elokuva jätti avoimeksi monia kysymyksiä, erityisesti monet toistuvat teemat jäivät pyörimään mieleeni. Mitä olivat perhoset? Mitä nukke symbolisoi? Varmasti monia pohdintojeni kohteita selkeyttäisi jo se, että tuntisin japanilaista kulttuuria. (Minua saa siis tulla taas sivistämään, jos jollain on tietoa asioista!)
Juoni ei sinällään minua yllättänyt. Erityisesti tarinan antagonisti tuntui hyvin tavanomaiselta, tai tyypilliseltä. Ehkä olen nähnyt liikaa samankaltaisia hahmoja. Muiden henkilöhahmojen suhteissa oli kuitenkin paljon aivan uudenlaista raikkautta ja hahmoista alkoi välittää elokuvan edetessä. Erityisesti Paprikaa aloin kannustaa mielessäni.


Ärsyttävää oli silti se, kuinka vähän naishahmoja oli verrattuna mieshahmoihin, ja miten tarinan maailma suhtautui naisiin. En koe, että elokuva itsessään halvensi naisia, mutta hahmot tarinan sisällä kyllä. Alan olla lopen kyllästynyt näkemään sitä kaikkialla.




Oli miten oli, Paprika kestää varmasti useamman katsomiskerran ja palaan varmasti joskus sen pariin uudestaan. Elokuvan maailma oli valtava kuin uni. Uskon, että elokuvasta tulee kerran toisensa jälkeen löytämään yhä uusia ja uusia kiinnostavia puolia ja yksityiskohtia.


Paprika on kuin välähdys alitajuntaa, joka ei kysy, eikä jää kertomaan merkityksiään.






Lähteet ja lisää kaikenlaista:


Tarkistusta nippelitietoihin hain iki-ihanasta Wikipediasta: Paprika (2006 film), https://en.wikipedia.org/wiki/Paprika_(2006_film), viitattu 12.2.2018


Paprika Netflixissä: https://www.netflix.com/fi-en/title/70065105, viitattu 12.2.2018.


Satoshi Kon on ohjannut myös mm. Tokyo Godfathers -animen, jota suosittelen Paprikan ohella tosi lämpimästi!



maanantai 5. helmikuuta 2018

Lavastushommia ja kuulumisia


Otin taas vastaan elokuvaprojektista lavastajanpaikan. Kiirettä riittää sen kanssa seuraavat kolme viikkoa. Hommanani on lavastaa kuudelle eri hahmolle osa kotia. Pitää ainakin lavastaa muuttolaatikoita pursuileva olohuone, sekä asunto täynnä huonekasveja. Olen aika innoissani, kun pääsen taas tekemään jotain konkreettista (animaatio- ja kirjoittamishommat ovat niin erilaisia ja aika yksinäisiä hommia kuvauksiin verrattuna).


Kirjoittamisesta puheen ollen. Kröhöm.


Minun tosiaan piti kirjoittaa tammikuussa kirjakäsikirjoitus valmiiksi. Ei tässä liene yllätys, että niin ei nyt käynyt. Hehe, yritän lohduttaa itseäni sillä, että aivoni tarvitsevat vain aikaa käsitelläkseen tarinaa ensin itsekseen. Että on hyvä ottaa tekstiin etäisyyttä ensin ja palata siihen myöhemmin tuorein ajatuksin. Ja muuta sellaista.  


Toivon, että saan kuvausrupeamasta taas uutta ajateltavaa, ja virtaa, että jaksan taas pakertaa tekstin ääressä yksikseni.  Olin tänään ajatellut kirjoittavani Paprika-animesta (joka muuten ainakin joulun aikaan vielä löytyi Netflixistä, kannattaa käydä tsekkaamassa!). Aloittelin tekstiä, mutta sen julkaisu menee nyt ensi viikolle. Niinpä tämän viikon tekstistä tuli taas kuulumispostaus - joita onkin alkanut pulpahdella yhtä paljon, kuin muitakin tekstejä. 


Mutta tykkään kirjoittaa näitäkin, joten olkoon.


Tänään kokeilin piirtää jotain vähän uusilla tekniikoilla, se oli hauskaa! Mitä pidätte?




Psst! Pixarin uusin kokopitkä animaatio Coco tulee Finnkinon Lasten Sunnuntaihin 11.2. jo ennen ensi-iltapäiväänsä, jos kiinnostaa käydä näkemässä se pika pikaa!